Perhelääkärille olisi tarvetta

Suomihan on itsepalvelun mallimaa: itsepalveluna viemme kahviloissa käytetyt astiat pois, siivoamme usein astioita täynnä olevat pöydät, yritämme hoitaa pankki- ja vakuutusasiat itse, maksamme kaupan ostokset itsepalvelukassoilla ja chattailemme nettisivujen chat-robotin kanssa, vaikka kumpikaan ei ymmärrä toista. Henkilökohtainen palvelu on jäänyt jonnekin 90-luvulle.

Nyt sama meininki jatkuu terveystarkastuksissa. Olin menossa vuosittaiseen terveystarkastukseen ja soitin kysyäkseni sopivaa vastaanottoaikaa ”omalta sairaanhoitajalta”. Mutta eihän se nyt niin yksinkertaisesti mennyt. Sain kotiin nipun erilaisia lomakkeita, jotka piti täyttää. Kyseltiin alkoholin käytöstä, mielenterveysasioita ja ohjeen kirjautua kirjautua henkilökohtaista terveystarkastusta varten. Näin sitten itse pikkuhiljaa täyttelin lomakkeita ja vastailin nettikysymyksiin: Alkoholin käyttö oli aivan vähäistä ja ahdistusta tai yksinäisyyttä en tuntenut ollenkaan. Sähköisestä terveystarkastuksesta sain vielä raportinkin. Tarkastuksen tuloksena annetaan myös ns. elinaikaodote ja sitä tietoa kovasti odotinkin. Mutta yli 70-vuotiaille sitä ei enää anneta. Tuloksena olisi saattanut olla: ”sinun pitäisi olla tietojen perusteella jo kuollut”. 

Laboratoriohoitaja ottaa kuitenkin vielä henkilökohtaisesti verikokeet, mutta virtsakokeen saat jo itse hoitaa koeputkeen. Sen sijaan verenpaineet ja sokeriarvot saa mitata itse. Kaikki tämä tieto kootaan ”omakantaan”, josta voi käydä niitä tutkimassa. Omalta kohdaltani lääkäri oli jo minua tapaamatta antanut kommentit jatkohoitoon.

Kovasti kaipaan takaisin aikaan, jolloin ei vielä ollut terveyskeskuksia, oli oikeita omia lääkäreitä, joskus jopa perhelääkäreitä. He tunsivat ja hoitivat ihmiset kehdosta hautaan, tiesivät tarkkaan perheen ja suvun sairaudet, osasivat ennakoida tulevat tilanteet. Nykyisin oma lääkäri tuppaa olemaan ”vuoden lääkäri”, hyvin harvoin edes kahden vuoden.

TESTIMATKA JULKISILLA STADIIN JA TAKAISIN

Olimme varsin aktiivisesti kannattamassa päätöstä Tuusulan liittymisestä HSL palveluun. Tänään halusimme testata liikenteen toimivuutta, kun meidän piti käydä silmälääkärissä Munkkivuoren Dextrassa eikä ajo kotiin ”sumentunein siilmin” ollut oikein viisasta.

.

Menomatka sujui täysin ongelmitta: Ensin pieni kävely Vaunukankaan pysäkille, josta 642:llaHyrylän linja-autoasemalle, jossa 5 min. vaihto Hakaniemeen menevään bussiin 643. Poistuimme Mäkelänkadulla Koskelankadun kulmassa ja vaihdoimme Munkkivuoreen menevään bussiin 57, vaihtoaika noin 5 min. Koko matka kodin ovelta Munkkivuoren Fazerille = 1 tunti 20 min.  Olimme Munkkivuoressa hyvissä ajoin ennen lääkärin vastaanottoa, koska halusimme käydä syömässä myöhäisen lounaspalan Fazerin kahvilassa, joka muuten on ollut siellä ostarilla ainakin 46 vuotta eli jo silloin kun asuimme Niemenmäessä eli 70-luvun alkuvuosina.

Takaisintulo meni mutkitellen, koska halusimme käydä stadissa myös syömässä. Pääsimme hieman ennen kuutta lääkäristä ja lähdimme saman tien bussilla 18 Kamppiin, josta kävelimme Sanomatalon ”World Press Photo” -näyttelyn kautta syömään.

Iltaisin stadista Lahelanrinteeseen pääsee oikeastaan vain kerran tunnissa, joko junalla Leinelän kautta tai Keravan kautta, ajallista eroa näillä ei juurikaan ole. Halusimme testata Leinelän kautta tulemista. Hieno I-juna lähti noin puoli 9 ja kulki pysähtyen joka pysäkillä vajaan puoli tuntia Leinelään, jossa reilun vartin odottamisen jälkeen bussiin 642. Leinelän asemalla on kävelijöille komeat ja pitkät  ”kuntoportaat” ylös tien ylittävälle sillalle ja taas sillalta alas tielle. Bussissa matkusti meidän lisäksi 1 mies Riihikalliioon. Kotiin päästiin hiukan ennen 10 uutisia, eli matka kesti noin puolitoista tuntia.

Leinelän aseman portaat

Mutta todistettua tuli, että Lahelanrinteestä pääsee varsin vaivattomasti ja edullisesti (eläkeläiset – 50%) päiväsaikaan eri puolelle Helsinkiä, tällä kertaa Munkkivuoreen, ja iltaisin pääsee mukavasti takaisinkin. Aikaisemmin, ennen HSL, kumpikaan näistä ei ollut mahdollista. Ja vaihtoehtoja on molempiin suuntiin useita, joista valita mieleinen. Iltaisin kannattaa tarkistaa aikataulut, ettei tule pitkästyttäviä odotusaikoja asemilla.

 

Bussin odottelua ja auringonlaskua ihaillen.

Energian kasvaneet siirtohinnat hintojen nousun takana

Asumme Tuusulassa isossa omakotitalossa ja käytämme paljon sähköä. Itse asiassa elämme tässä hiukan luxuselämää: pidämme päällä lattialämmitystä useissa tiloissa kesät ja talvet, verannallakin pidämme pientä lattialämpöä talvisaikaan, vaikka se ei ole ihan välttämätöntä. Jopa varastossa pidämme yli 10 asteen lämpöä vuoden ympäri. Ja kaikkeen tähän käytetään suoraa sähköä. Eli törsäämme sähköä.
Mutta vaikka käytämme sähköä hiukan hutiloiden, maksamme jokaisesta kilowattitunnista ihan käyvän hinnan.

Energia hinnanmuodostus koostuu kolmesta eri tekijästä: sähkön hinnasta, sähkön siirrosta ja sähköverosta.  Näistä kolmesta tekijästä voimme itse vaikuttaa vain sähkön myyntihintaan. Voimme shoppailla eri sähköyhtiöiden kesken ja ostaa ns. listahintaista sähköä, tehdä määräaikaisia sopimuksia kiinteällä hinnalla tai ostaa pörssihinnoiteltua sähköä, jolloin sähkön myyntihinta vaihtelee kysynnän mukaan. Me olemme kokeilleet kaikkia näitä tapoja ja paria eri sähköyhtiötäkin. Fakta kuitenkin on, että se osa, johon pääsemme vaikuttamaan, pienenee vuosi vuodelta ja on enää reilu kolmannes, kuten tämä kuva esittää. Kuvassa näkyy meidän kotimme energialaskun jakautuma sähkön siirron, veron ja myynnin kesken.

Sähkön siirto ja sähkövero merkitsivät meidän perheessämme viime vuonna jo kaksi-kolmannesta kokonaiskustannusksista.

Miten sitten näiden kustannuserien kehitys on tapahtunut viime vuosina. Jotta tarkastelu saisi oikean vertailupohjan, niin vertasin hintoja kulutukseen, euroa/kWh eli hintavertailu on varsin objektiivinen. Jos vuotta 2014 merkitään 100, niin kehitys viideltä vuodelta näyttää tällaiselta:

Sähkön hinta on itse asiassa jopa hieman alempi kuin viisi vuotta sitten, tosin nousussa. Sähkön siirto alkoi nousta vuoden 2015 jälkeen aika voimakkaasti ja on viiden vuoden sisällä kasvanut 53 %. Sähköverokin on kasvanut samanaikaisesti 23 %. Nousu tapahtui jo vuonna 2015 ja on sen jälkeen pysynyt suurin piirtein paikallaan.

On selvää, että sähkönsiirto vie aina vaan suuremman osan. Valitettavasti emme kuluttajina ja sähkön käyttäjinä pääse kontrolloimaan siirtohinnan kehitystä. Ja verottajakin vie aina omansa, yleensä aina kasvavan osan.

SYYSRETKI PORTUGALIIN LOKAKUUSSA 2018

Tuntuu siltä, ettei ole syksyä ilman pikku reissua Algarveen ja erityisesti Olhaõn kaupunkiin. Tämä on jo kolmas kerta samaan paikkaan, samaan aikaan ja jo toisen kerran samaan paikkaankin. Niin kuin eilen tapaamani skotti sanoi kuultuaan meidän lomamatkoista: ” Taidatte todellakin tykätä tästä paikasta”. No niinhän me tykätään.

Lauantaimarkkinoilla on menoa ja melskettä, väkeä todella paljon.

Ilmeisesti mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmalta tuntuvat tutut kuviot. Tunnemme aika hyvin tämän paikan, tiedämme missä kaupat ovat ja missä ovat kiinnostavimmat ravintolat. Osamme myös toimia autovuokraamossa ja keskustella sekakielellä hallimyyjien kanssa.

Jotkut kukat kukkivat vielä kauniisti.

Mikä sitten tekee Olhaõsta niin kiinnostavan ja mukavan? Olhaõ ei ole tyypillinen lomailukaupunki, vaan tämä on pienehkö elävä kaupunki, jossa valtaosa on täkäläisiä asukkaita ja pieni osa turisteja. Kaupunki on kehittynyt tänä kolmena vuotena valtavasti ja vääjäämättä kehitys täälläkin vie aina vaan turistisempaan suuntaan. Mutta onneksi kaupungin päättäjät ja luonnonsuojelu ovat pystyneet vaikuttamaan siihen, että kaupunkikuvaan ei nouse valtavia isoja lomahotelleja, vaan nyt rakennettavat uudet talot ovat vain 5-kerroksisia tavallisia kerrostaloja, jotka tosin valtaosaltaan lienevät sijoittajien loma-asuntoja.

Olhaon ranta on yksi suuri vierasvenesatama.

Olhaõn valttina on Rio Formosan luonnonsuojelualue kauniine saarineen, jotka ketjuna ulottuvat Tavirasta tänne saakka. Saarille ei saa juurikaan rakentaa mitään ja monet niistä ovatkin täysin autioita. Vesi on kirkasta ja kaunista, merestä kalastetaan edelleenkin tuoretta kalaa, jota myydään paikallisessa hallissa.

Halli on varsinainen paratiisi niille, jotka pitävät meren antimista.

Niin, halli on todellinen vetonaula. Kun kaksi Hakaniemen hallia laitetaan peräkanaa, saadaan suurin piirtein Olhaõn halli. Toisessa hallissa myydään pelkästään meren antimia ja toisessa vihanneksia, hedelmiä, lihaa ja leikkeleitä. Kummallista sinänsä, leipää tai konditoriatuotteita ei hallista saa lainkaan.

Täällä on myös vahva maurilainen kulttuuri, mikä näkyy esimerkiksi talojen arkkitehtuurissa ja monien ihmisten kasvoissa.

Tästä kaikesta me tykätään.

Matkakertomusta voi seurata myös klikkaamalla tätä linkkiä.

PYÖRÖOVISYNDROOMA

Onpa ollut mielenkiintoista ja toisaalta varsin turhauttavaa tutustua Helsingin kaupungin vanhusten- ja terveydenhoitoon. Oma kummitätini, 89-vuotias yksinäinen nainen, on asunut vajaa kolme vuotta yksityisessä ”seniori-talossa”, jossa hän on viihtynyt varsin mainiosti. Mutta ikä tekee omaa, vääjäämätöntä kehitystyötään ja pikku hiljaa kaikki alkaa haurastua ja väsyä. Käveleminen rollaattorinkin avulla alkoi olla vaikeaa, lähimuisti alkoi tehdä tepposiaan, monet niin hyvin muistissa olleet asiat alkoivat vaipua sumuun. Aikoinaan niin tarkka ja huolellinen ihminen alkoi muuttua hiukan homsahtavaksi eikä enää oikein osannut huolehtia omista asioistaan tai pitää kotiaan siistinä ja järjestyksessä.

Sitten tapahtui se pieni tapaturma, joka on niin tyypillinen vanhoille ihmisille: kaatuminen. Siinä rytäkässä lonkka murtui ja sairaalamatkustelu alkoi. Ensin siis Töölön sairaalaan leikkaukseen, jossa leikkausta jouduttiin odottelemaan paitsi lääkitysongelmien, mutta myös päivystysjonojen vuoksi. Sieltä Laakson sairaalaan toipumaan ja kuntoutumaan. Sieltä kotiutuminen todella keskenkuntoisena, jonka vuoksi kotoa kahden vaiherikkaan yön jälkeen siirto ambulanssilla Haartmanin sairaalaan. Onneksi lonkkamurtuma ei ollut pahentunut, mutta maailma ja mieli oli tällä välin jo romahtanut. Enää ei oikein oltu selvillä, missä oltiin ja kuka hoitaa. Haartman  on kuitenkin akuuttisairaala ja kun mitään akuuttia ongelmaa ei ollut, niin kotiutetaan. Vaikka kuinka olisi sekaisin ja peloissaan kotiutuksesta. Ja vaikka kuinka yritän eri tavoin vakuuttaa, ettei se kotona oleminen onnistu. Vastaanottava kotihoidon sairaanhoitaja oli sitä miltä, että vaikeaa on ja tuskin hän pystyy olemaan yksin kotona. Yksi yö meni ja aamulla todettiin, että takaisin. Taas Haartmanissa meni se viikko. Yritin keskustella huonosti suomea puhuvan ja ehkäpä myös ymmärtävän osastolääkärin kanssa, joka ei selvästikään tajunnut tilanteen vakavuutta ja niinpä hän taas lähetti tätini takaisin kotiin. Eipä sitten taaskaan kestänyt kuin kolme päivää, kunnes kotihoidon mielestä hän ei todellakaan kuulunut kotiin ja lähetti taas sairaalaan, Haartmanin päivystykseen, josta seuraavana päivänä hänet siirrettiin Laakson sairaalaan. Saa nähdä, miten tämä tarina jatkuu.

Toivon hartaasti, että nyt vihdoinkin tehtäisiin ns. sas-arviointi ja sen perusteella hänelle löydettäisiin ympärivuorokautinen hoitopaikka. Tällainen sairaalasta kotiin ja takaisin sairaalaan –kuljettaminen ei ole mistään kotoisin. Se ei ole kenellekään hyvä, ei potilaalle eikä yhteiskunnalle. Se ei kunnioita millään tasolla arvokasta vanhuutta.

Sanotaan, että yhteiskunta on juuri niin hyvä, miten se kohtelee vanhuksia. Ei taida meillä mennä kovin hyvin.