Air Berlin ilmoitti eilen kaikille työntekijöilleen, että sen toiminta loppuu 28.10.2017 ja sen jälkeen AB-lentoja ei enää lennetä. Asiakkailleen lentoyhtiö ei ole vielä virallisesti kertonut yhtään mitään. Tietoa olen selvittänyt vain eri uutislähteistä.
Air Berlin aloitti toimintansa jo lähes 40 vuotta sitten
vuonna 1978 ensin berliiniläisenä paikallisyhtiönä laajentaen sitten
toimintaansa 90-luvulla Saksojen yhdistymisen jälkeen. Vuonna 2006 se meni
pörssiin ja kasvatti omistajakuntaansa. Silloin yhdeksi suurimmista omistajista
tuli Abu Dhabissa pääkonttoriaan pitävä Ethad Airways, joka elokuussa 2017
lopetti yhtiön taloudellisen tukemisen. Tietojen mukaan Air Berlin on viime
vuosina ollut tukevasti tappiollinen. Air
Berlin on ollut varsin merkittävä eurooppalainen halpalentoyhtiö, joka
on ollut varsinkin Helsinki – Berliini välillä hyvä ja edullinen yhteys.
Meille tämä tuli kiusallisella hetkellä. Olemme buukanneet
lennot Faroon Portugaliin Berliinin kautta mennen tullen. Meno on ensi viikolla
ja paluu vasta marraskuun 1. päivänä. Menomatka onnistunee ihan hyvin, mutta
paluu on luonnollisestikin ongelma. Berliini Faro väli lennetään Niki-yhtiön
koneilla, joka on puoliksi Niki Laudan ja Air Berlinin omistama. Nikin pitäisi
tietojen mukaan jatkaa edelleen toimintaansa, joten todennäköisesti pääsemme
Farostakin takaisin Berliiniin, mutta Berliinistä Helsinkiin onkin sitten
toinen juttu. Saa nähdä, miten ja mitä kautta se onnistuu. Jos Finnairilta
joutuu ostamaan lipun, niin se maksaa aivan yhtä paljon kuin koko matkan hinta
Faroon.
Koskaan aikaisemmin emme ole matkustaneet ns.
halpalentoyhtiöllä ja taitaa tämä jäädä myös viimeiseksi. Nytkään emme olisi
muutoin käyttäneet Air Berliniä, mutta sillä oli ehdottomasti parhaat yhteydet
Faroon ja suhteellisen edulliset hinnat. Siksipä. Tällä kertaa kävi todella
huono tuuri.
Portugalissa odottaa kesäinen keli ja toivottavasti kiva
asunto. Eevan flunssa kun vielä saadaan voitettua, niin mukava on lähteä ja
nauttia pari viikkoa kesäisestä kelistä. Murehditaan kotimatkaa sitten, kun sen
aika tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti