Energian kasvaneet siirtohinnat hintojen nousun takana

Asumme Tuusulassa isossa omakotitalossa ja käytämme paljon sähköä. Itse asiassa elämme tässä hiukan luxuselämää: pidämme päällä lattialämmitystä useissa tiloissa kesät ja talvet, verannallakin pidämme pientä lattialämpöä talvisaikaan, vaikka se ei ole ihan välttämätöntä. Jopa varastossa pidämme yli 10 asteen lämpöä vuoden ympäri. Ja kaikkeen tähän käytetään suoraa sähköä. Eli törsäämme sähköä.
Mutta vaikka käytämme sähköä hiukan hutiloiden, maksamme jokaisesta kilowattitunnista ihan käyvän hinnan.

Energia hinnanmuodostus koostuu kolmesta eri tekijästä: sähkön hinnasta, sähkön siirrosta ja sähköverosta.  Näistä kolmesta tekijästä voimme itse vaikuttaa vain sähkön myyntihintaan. Voimme shoppailla eri sähköyhtiöiden kesken ja ostaa ns. listahintaista sähköä, tehdä määräaikaisia sopimuksia kiinteällä hinnalla tai ostaa pörssihinnoiteltua sähköä, jolloin sähkön myyntihinta vaihtelee kysynnän mukaan. Me olemme kokeilleet kaikkia näitä tapoja ja paria eri sähköyhtiötäkin. Fakta kuitenkin on, että se osa, johon pääsemme vaikuttamaan, pienenee vuosi vuodelta ja on enää reilu kolmannes, kuten tämä kuva esittää. Kuvassa näkyy meidän kotimme energialaskun jakautuma sähkön siirron, veron ja myynnin kesken.

Sähkön siirto ja sähkövero merkitsivät meidän perheessämme viime vuonna jo kaksi-kolmannesta kokonaiskustannusksista.

Miten sitten näiden kustannuserien kehitys on tapahtunut viime vuosina. Jotta tarkastelu saisi oikean vertailupohjan, niin vertasin hintoja kulutukseen, euroa/kWh eli hintavertailu on varsin objektiivinen. Jos vuotta 2014 merkitään 100, niin kehitys viideltä vuodelta näyttää tällaiselta:

Sähkön hinta on itse asiassa jopa hieman alempi kuin viisi vuotta sitten, tosin nousussa. Sähkön siirto alkoi nousta vuoden 2015 jälkeen aika voimakkaasti ja on viiden vuoden sisällä kasvanut 53 %. Sähköverokin on kasvanut samanaikaisesti 23 %. Nousu tapahtui jo vuonna 2015 ja on sen jälkeen pysynyt suurin piirtein paikallaan.

On selvää, että sähkönsiirto vie aina vaan suuremman osan. Valitettavasti emme kuluttajina ja sähkön käyttäjinä pääse kontrolloimaan siirtohinnan kehitystä. Ja verottajakin vie aina omansa, yleensä aina kasvavan osan.

SYYSRETKI PORTUGALIIN LOKAKUUSSA 2018

Tuntuu siltä, ettei ole syksyä ilman pikku reissua Algarveen ja erityisesti Olhaõn kaupunkiin. Tämä on jo kolmas kerta samaan paikkaan, samaan aikaan ja jo toisen kerran samaan paikkaankin. Niin kuin eilen tapaamani skotti sanoi kuultuaan meidän lomamatkoista: ” Taidatte todellakin tykätä tästä paikasta”. No niinhän me tykätään.

Lauantaimarkkinoilla on menoa ja melskettä, väkeä todella paljon.

Ilmeisesti mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmalta tuntuvat tutut kuviot. Tunnemme aika hyvin tämän paikan, tiedämme missä kaupat ovat ja missä ovat kiinnostavimmat ravintolat. Osamme myös toimia autovuokraamossa ja keskustella sekakielellä hallimyyjien kanssa.

Jotkut kukat kukkivat vielä kauniisti.

Mikä sitten tekee Olhaõsta niin kiinnostavan ja mukavan? Olhaõ ei ole tyypillinen lomailukaupunki, vaan tämä on pienehkö elävä kaupunki, jossa valtaosa on täkäläisiä asukkaita ja pieni osa turisteja. Kaupunki on kehittynyt tänä kolmena vuotena valtavasti ja vääjäämättä kehitys täälläkin vie aina vaan turistisempaan suuntaan. Mutta onneksi kaupungin päättäjät ja luonnonsuojelu ovat pystyneet vaikuttamaan siihen, että kaupunkikuvaan ei nouse valtavia isoja lomahotelleja, vaan nyt rakennettavat uudet talot ovat vain 5-kerroksisia tavallisia kerrostaloja, jotka tosin valtaosaltaan lienevät sijoittajien loma-asuntoja.

Olhaon ranta on yksi suuri vierasvenesatama.

Olhaõn valttina on Rio Formosan luonnonsuojelualue kauniine saarineen, jotka ketjuna ulottuvat Tavirasta tänne saakka. Saarille ei saa juurikaan rakentaa mitään ja monet niistä ovatkin täysin autioita. Vesi on kirkasta ja kaunista, merestä kalastetaan edelleenkin tuoretta kalaa, jota myydään paikallisessa hallissa.

Halli on varsinainen paratiisi niille, jotka pitävät meren antimista.

Niin, halli on todellinen vetonaula. Kun kaksi Hakaniemen hallia laitetaan peräkanaa, saadaan suurin piirtein Olhaõn halli. Toisessa hallissa myydään pelkästään meren antimia ja toisessa vihanneksia, hedelmiä, lihaa ja leikkeleitä. Kummallista sinänsä, leipää tai konditoriatuotteita ei hallista saa lainkaan.

Täällä on myös vahva maurilainen kulttuuri, mikä näkyy esimerkiksi talojen arkkitehtuurissa ja monien ihmisten kasvoissa.

Tästä kaikesta me tykätään.

Matkakertomusta voi seurata myös klikkaamalla tätä linkkiä.

PYÖRÖOVISYNDROOMA

Onpa ollut mielenkiintoista ja toisaalta varsin turhauttavaa tutustua Helsingin kaupungin vanhusten- ja terveydenhoitoon. Oma kummitätini, 89-vuotias yksinäinen nainen, on asunut vajaa kolme vuotta yksityisessä ”seniori-talossa”, jossa hän on viihtynyt varsin mainiosti. Mutta ikä tekee omaa, vääjäämätöntä kehitystyötään ja pikku hiljaa kaikki alkaa haurastua ja väsyä. Käveleminen rollaattorinkin avulla alkoi olla vaikeaa, lähimuisti alkoi tehdä tepposiaan, monet niin hyvin muistissa olleet asiat alkoivat vaipua sumuun. Aikoinaan niin tarkka ja huolellinen ihminen alkoi muuttua hiukan homsahtavaksi eikä enää oikein osannut huolehtia omista asioistaan tai pitää kotiaan siistinä ja järjestyksessä.

Sitten tapahtui se pieni tapaturma, joka on niin tyypillinen vanhoille ihmisille: kaatuminen. Siinä rytäkässä lonkka murtui ja sairaalamatkustelu alkoi. Ensin siis Töölön sairaalaan leikkaukseen, jossa leikkausta jouduttiin odottelemaan paitsi lääkitysongelmien, mutta myös päivystysjonojen vuoksi. Sieltä Laakson sairaalaan toipumaan ja kuntoutumaan. Sieltä kotiutuminen todella keskenkuntoisena, jonka vuoksi kotoa kahden vaiherikkaan yön jälkeen siirto ambulanssilla Haartmanin sairaalaan. Onneksi lonkkamurtuma ei ollut pahentunut, mutta maailma ja mieli oli tällä välin jo romahtanut. Enää ei oikein oltu selvillä, missä oltiin ja kuka hoitaa. Haartman  on kuitenkin akuuttisairaala ja kun mitään akuuttia ongelmaa ei ollut, niin kotiutetaan. Vaikka kuinka olisi sekaisin ja peloissaan kotiutuksesta. Ja vaikka kuinka yritän eri tavoin vakuuttaa, ettei se kotona oleminen onnistu. Vastaanottava kotihoidon sairaanhoitaja oli sitä miltä, että vaikeaa on ja tuskin hän pystyy olemaan yksin kotona. Yksi yö meni ja aamulla todettiin, että takaisin. Taas Haartmanissa meni se viikko. Yritin keskustella huonosti suomea puhuvan ja ehkäpä myös ymmärtävän osastolääkärin kanssa, joka ei selvästikään tajunnut tilanteen vakavuutta ja niinpä hän taas lähetti tätini takaisin kotiin. Eipä sitten taaskaan kestänyt kuin kolme päivää, kunnes kotihoidon mielestä hän ei todellakaan kuulunut kotiin ja lähetti taas sairaalaan, Haartmanin päivystykseen, josta seuraavana päivänä hänet siirrettiin Laakson sairaalaan. Saa nähdä, miten tämä tarina jatkuu.

Toivon hartaasti, että nyt vihdoinkin tehtäisiin ns. sas-arviointi ja sen perusteella hänelle löydettäisiin ympärivuorokautinen hoitopaikka. Tällainen sairaalasta kotiin ja takaisin sairaalaan –kuljettaminen ei ole mistään kotoisin. Se ei ole kenellekään hyvä, ei potilaalle eikä yhteiskunnalle. Se ei kunnioita millään tasolla arvokasta vanhuutta.

Sanotaan, että yhteiskunta on juuri niin hyvä, miten se kohtelee vanhuksia. Ei taida meillä mennä kovin hyvin.

LÄHISEUTU TUTUKSI

Uudellamaalla on paljon kulttuuria harrastavalle nähtävää ja koettavaa. Olemme toki käyneet jo Ainolassa, Erkkolassa, Aleksis Kiven kuolinmökillä, ja Halosenniemessä, mutta paljon on vielä näkemättä. Nyt tutustuimme Keravan Kartanoon ja Lottamuseoon.

Keravan Kartanolla on tällainen historia: 1640-luvulta lähtien Keravan jokilaaksoa hallitsi Keravan kartano, jonka luutnantti Fredrik Joakiminpoika Berendes perusti yhdistämällä veronmaksukyvyttömiä talonpoi­kais­taloja kantatilaansa. Berendesin alkoi järjestelmällisesti laajentaa tilaansasaatuaan sen haltuunsa. Venäläiset polttivat Keravan kartanon isonvihan aikana raunioiksi. Siitä huolimatta von Schrowen tyttärenpoika korpraali Blåfield hankki tilan itselleen ja piti sitä omistuksissaan pikkuvihaan asti. Tämän jälkeen kartano myytiin G.W Claijhillsille 5050 kuparitaalalla ja sen jälkeen tila vaihtoi varsin usein omistajaansa kunnes 1700-luvulla helsinkiläinen kauppaneuvos Johan Sederholm osti tilan huutokaupasta. Hän korjautti ja kunnosti tilan uuteen uljauteensa ja myi tilan ritari Karl Otto
Nassokinille sillä ehdolla, että sai edelleenkin uittaa tukkeja Keravanjoen kautta. Tämän suvun halussa kartano olikin 50 vuotta kunnes avioliiton kautta omistajasuvuksi tuli Jaekellit. 

Nykyinen päärakennus on peräisin tältä Jaekellien ajalta ja se on rakennettu ilmeisesti 1809- tai 1810-luvulla. Viimeinen Jaekell, neiti Olivia, oli väsynyt kartanon hoitoon ja myi 79-vuotiaana kartanon ystäväperheeseen 1919. Tuolloin Tilan omistajaksi tuli Sipoon nimismies Ludvig Moring. Saatuaan kartanon haltuunsa Moring ryhtyi päätoimiseksi viljelijäksi. Hänen aikaansaannostaan oli jälleen kartanon kukoistus. Moring kunnosti kartanon päärakennuksen 1928 ja tässä asussa kartano on nykyisin. Kartanon sittemmin jäätyä kylmilleen se joutui maakaupan yhteydessä Keravan kaupungin haltuun vuonna 1991, jonka jälkeen sitä vähitellen ryhdyttiin kunnostamaan kesäisten kulttuuritapahtu­mien pitopaikaksi.

Kartano on aika hienon näköinen ja toimii pääosin erilaisten juhlien pitopaikkana, mutta siellä on myös pieni kahvila, joka on auki kesäisin. Siellä toimii myös Keravan kesäteatteri, jossa tällä hetkellä menee lapsille suunnattu Robin Hood. Pihamaalla olikin aika suuri joukko perheineen.linkki: Keravan Kartano

Lottamuseo sijaitsee Tuusulassa Rantatien kulttuurimaisessa Syvärannan tilalla. Sen tehtävänä on Lotta Svärd -järjestön ja sen jäsenten historian tallentaminen ja tutkiminen. 

Lottamuseo kertoo vaikeista sotavuosista, jolloin naisten vapaaehtoistyö lääkinnän, muonituksen, varushuollon, viestinnän ja varainkeruun parissa auttoi selviytymään. Lotat toimivat sodan ja rauhan aikana, ja museossa on nähtävillä kokoelma sodanaikaisia esineitä. 

Museon päänäyttely Lotan Tarina – Vaadi aina enin itseltäsi on mielenkiintoinen ja koskettava, sillä lähtökohtana on lottien henkilökohtaiset kokemukset. Museon alueella on paljon mielenkiintoisia katsottavaa.

Lottamuseon yhteydessä toimii Lottakanttiini, jossa valmistetaan perinteisillä resepteillä herkullisia leivonnaisia. Maistoimme kahvin kanssa rahkapiirakan palan ja munkin, jotka olivat oikein maukkaita eikä kovin makeita.

Olipa mukava loma

Pariviikkoinen reissu Saksaan – Ranskaan – Saksaan on nyt pulkassa. Mitäpä siitä jäi muistoihin?

Ajelimme Offenbachista Darmstadtin suuntaan pikkuisia, vehreitä teitä pitkin, sellaisten pikkukylien läpi, joissa olimme aikoinaan vuosikymmeniä sitten ajelleet. Monet hauskat muistot palautuivat mieleen tuttujen nimien kautta.

Rheinland-Pfalzin laajat viiniviljelmät yllättivät oikeastaan hyvin positiivisesti. Viinitarhoja näkyi paljon ja ne olivat tosi hyvin hoidettuja. Mutta tuleehan siltä alueelta paljon ja yhä vain enemmän tosi laadukkaita valkoviinejä sekä nykyisin myös punaviinejä. Maisemallisesti alue on oikein kaunis, laajat kukkuloin verhotut alueet. Kun Saksa on päättänyt irtaantua kokonaan ydinvoimaenergiasta, niin tuulimyllyjä näkyy aina vaan enemmän. Ne rikkovat kauniin maiseman hyvin pahasti, mutta minkäs teet, jostain sitä energiaa on saatava.

Ranskan koillisosa Lorraine on ollut meille hyvin tuntematon alue. Vosgeesien ylänköalueet silmänkantamattomiin ulottuvine näköaloineen oli kyllä huikean kaunis.

Metz oli positiivinen yllätys. Kaupunki yllätti kauneudellaan, ystävällisyydellään, nuorekkuudellaan ja kompaktisuudellaan. Siitä kaupungista sai helposti otteen ja käsityksen, mitä se tarjosi. Mutta kuten nyt, muutama päivä kyllä hyvin riitti siihen tutustumiseen.

Moselin laakso oli meille ennestään tuttu, samoin Cochem. Varsinkin tällä kertaa säiden helliessä, Mosel näyttäytyi parhaimmillaan. Tällä kertaa kovaääniset hollantilaiset osuivat kohdallemme ehkäpä liian usein, mutta muuten nautimme kaikesta täysin sydämin. Ja vietettiinhän Eevan pyöreitä vuosia ihan komeassa ympäristössä.

Me pidämme autolla matkustamisesta. Siinä on aika usein oman aikataulunsa herra, näkee sellaisia paikkoja, minne lentoteitse matkustaen ei ikinä pääsisi. Meistä se on kivaa ja niin kauan kuin autolla ajaminen on mukavaa ja terveyttä riittää, niin jatkoa riittää.

Hyvä loma!