Kaksin kotona

Kolme viikkoa Portugalin Algarven auringossa teki hyvää, vaikka loma ei tällä kertaa mennytkään ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla sekä hankalan flunssan että ajoittaisten viileiden tuulien vuoksi.

Tämä oli meille jo viides kerta Algarvessa ja neljäs kerta Olhãossa. Olemme ihastuneet nimenomaan tähän Keski-Algarven pieneen kalastajakylään. Pienihän se ei enää ole kuin vanhan, historiallisen keskustan osalta.

Uusissakin rakennuksissa on hienosti kunnioitettu vanhaa rakennustyyliä.

Olhãossa on nähtävissä hyvin vanhat kalastajien kuutionmuotoiset talot, joissa kaikissa on yleensä katolla oma kamina ja koristeellinen savupiippu. Arkkitehtuurissa on myös paljon maurien aikakauden piirteitä. Kaupunki on hyvin erilainen verrattuna alueen muihin pikkukaupunkeihin. Se on myös hyvin aito ja autenttinen, siellä asuu paljon paikallista väestöä ja se on myös oman maan lomailijoiden suosiossa. Onneksi, ainakin vielä, kaduilla kuulee enemmän portugalin kieltä kuin muita kieliä. Tosin on muissa läheisissä rantapaikoissa kuten Quarteirassa, Vilamourassa, Quinta do Lobossa tai idän Tavirassa tai lännen Lagosissa, puhumattakaan Albufeirasta tai Portimaosta, jotka kaikki ovat turistien suosikkipaikkoja. Olhão on meidän suosikkipaikkamme. Mutta saa nähdä, vieläkö se vetää meidät vuoden kuluttua.

Pimenevät illat ovat sametin pehmeän lämpimiä.

Lokakuu on hieno kuukausi lomailla. Varsinkin pari ensimmäistä viikkoa ovat yleensä todella kesäisiä ja pari viimeistä viikkoa hieman epävakaisempia, mutta lämpö kuitenkin pysyy yli 20 asteen tietämillä. Lokakuussa näkyy kesän kuivuuden jäljet: kaikki on rutikuivaa ja ruskean keltaista. Vihreää nurmea ei juurikaan näe muualla kuin golfkentillä ja hienojen hotellien pihoilla.

Kotipihan värit ovat ruskean sävyisiä.

Lähtö kotimatkalle on aina hiukan haikeaa, mikä toisaalta on osoituksena, että olemme viihtyneet lomalla hyvin. Kotona odotti harmaa, väritön ja valoton Suomi sekä marraskuinen, hiukan sateinen keli. Siihen sopeutuminen tapahtuu kyllä hyvin nopeasti. Orastavana ajatuksena päästä taas nauttimaan Keski-Euroopan keväästä.

Portugal - here we come again

Jokasyksyinen matka Portugalin Algarveen on taas edessä. Kotoinen syksy on ollut varsin sateinen ja viime päivinä myös varsin kolea. Ensimmäinen räntäsadekin saatiin toissapäivänä. Määränpäässä Olhaossa  sää on hienon kesäinen, päivälämpötilat  pyörivät 25 asteen tienoilla ja yölämpötilatkaan eivät juuri putoa alle 15 asteen. Lämpöä ja aurinkoa on tiedossa.

Yksi tuttavamme kysyi meiltä, että mitä te siellä teette? No mitä ihmiset nyt lomalla tekevät? Nautitaan säästä ja maisemista, tutustutaan paikallisiin luonnonpuistoihin, käydään kuvaamassa lintuja ja ulkosaarien värejä, syödään hyvin, juodaan hyvin, ihmetellään vuoroveden ilmiöitä, ihaillaan Olhaon superkauniita auringonlaskuja, ajellaan pitkin Algarven kaunista maaseutua, maistellaan paikallisia viinejä tutustutaan uusiin ihmisiin. Sitä me teemme.

Matka käynnistyy keskiviikkoaamuna hävyttömän aikaisin, kone lähtee 6.35 Lissaboniin ja sieltä pienen odottelun jälkeen Faroon. Lentokentältä siirrymme bussiin, joka vie meidät Centauron autovuokraamoon, josta haemme auton. Sieltä ajamme suoraan asunnolle, jossa tapaamme asunnon ranskalaiset omistajat. Siitä se loma käynnistyy.

Kirjoittelen lisää matkan varrelta. Voit seurailla matkaamme tästä ja katsella kuvia taas tästä.

Perhelääkärille olisi tarvetta

Suomihan on itsepalvelun mallimaa: itsepalveluna viemme kahviloissa käytetyt astiat pois, siivoamme usein astioita täynnä olevat pöydät, yritämme hoitaa pankki- ja vakuutusasiat itse, maksamme kaupan ostokset itsepalvelukassoilla ja chattailemme nettisivujen chat-robotin kanssa, vaikka kumpikaan ei ymmärrä toista. Henkilökohtainen palvelu on jäänyt jonnekin 90-luvulle.

Nyt sama meininki jatkuu terveystarkastuksissa. Olin menossa vuosittaiseen terveystarkastukseen ja soitin kysyäkseni sopivaa vastaanottoaikaa ”omalta sairaanhoitajalta”. Mutta eihän se nyt niin yksinkertaisesti mennyt. Sain kotiin nipun erilaisia lomakkeita, jotka piti täyttää. Kyseltiin alkoholin käytöstä, mielenterveysasioita ja ohjeen kirjautua kirjautua henkilökohtaista terveystarkastusta varten. Näin sitten itse pikkuhiljaa täyttelin lomakkeita ja vastailin nettikysymyksiin: Alkoholin käyttö oli aivan vähäistä ja ahdistusta tai yksinäisyyttä en tuntenut ollenkaan. Sähköisestä terveystarkastuksesta sain vielä raportinkin. Tarkastuksen tuloksena annetaan myös ns. elinaikaodote ja sitä tietoa kovasti odotinkin. Mutta yli 70-vuotiaille sitä ei enää anneta. Tuloksena olisi saattanut olla: ”sinun pitäisi olla tietojen perusteella jo kuollut”. 

Laboratoriohoitaja ottaa kuitenkin vielä henkilökohtaisesti verikokeet, mutta virtsakokeen saat jo itse hoitaa koeputkeen. Sen sijaan verenpaineet ja sokeriarvot saa mitata itse. Kaikki tämä tieto kootaan ”omakantaan”, josta voi käydä niitä tutkimassa. Omalta kohdaltani lääkäri oli jo minua tapaamatta antanut kommentit jatkohoitoon.

Kovasti kaipaan takaisin aikaan, jolloin ei vielä ollut terveyskeskuksia, oli oikeita omia lääkäreitä, joskus jopa perhelääkäreitä. He tunsivat ja hoitivat ihmiset kehdosta hautaan, tiesivät tarkkaan perheen ja suvun sairaudet, osasivat ennakoida tulevat tilanteet. Nykyisin oma lääkäri tuppaa olemaan ”vuoden lääkäri”, hyvin harvoin edes kahden vuoden.

TESTIMATKA JULKISILLA STADIIN JA TAKAISIN

Olimme varsin aktiivisesti kannattamassa päätöstä Tuusulan liittymisestä HSL palveluun. Tänään halusimme testata liikenteen toimivuutta, kun meidän piti käydä silmälääkärissä Munkkivuoren Dextrassa eikä ajo kotiin ”sumentunein siilmin” ollut oikein viisasta.

.

Menomatka sujui täysin ongelmitta: Ensin pieni kävely Vaunukankaan pysäkille, josta 642:llaHyrylän linja-autoasemalle, jossa 5 min. vaihto Hakaniemeen menevään bussiin 643. Poistuimme Mäkelänkadulla Koskelankadun kulmassa ja vaihdoimme Munkkivuoreen menevään bussiin 57, vaihtoaika noin 5 min. Koko matka kodin ovelta Munkkivuoren Fazerille = 1 tunti 20 min.  Olimme Munkkivuoressa hyvissä ajoin ennen lääkärin vastaanottoa, koska halusimme käydä syömässä myöhäisen lounaspalan Fazerin kahvilassa, joka muuten on ollut siellä ostarilla ainakin 46 vuotta eli jo silloin kun asuimme Niemenmäessä eli 70-luvun alkuvuosina.

Takaisintulo meni mutkitellen, koska halusimme käydä stadissa myös syömässä. Pääsimme hieman ennen kuutta lääkäristä ja lähdimme saman tien bussilla 18 Kamppiin, josta kävelimme Sanomatalon ”World Press Photo” -näyttelyn kautta syömään.

Iltaisin stadista Lahelanrinteeseen pääsee oikeastaan vain kerran tunnissa, joko junalla Leinelän kautta tai Keravan kautta, ajallista eroa näillä ei juurikaan ole. Halusimme testata Leinelän kautta tulemista. Hieno I-juna lähti noin puoli 9 ja kulki pysähtyen joka pysäkillä vajaan puoli tuntia Leinelään, jossa reilun vartin odottamisen jälkeen bussiin 642. Leinelän asemalla on kävelijöille komeat ja pitkät  ”kuntoportaat” ylös tien ylittävälle sillalle ja taas sillalta alas tielle. Bussissa matkusti meidän lisäksi 1 mies Riihikalliioon. Kotiin päästiin hiukan ennen 10 uutisia, eli matka kesti noin puolitoista tuntia.

Leinelän aseman portaat

Mutta todistettua tuli, että Lahelanrinteestä pääsee varsin vaivattomasti ja edullisesti (eläkeläiset – 50%) päiväsaikaan eri puolelle Helsinkiä, tällä kertaa Munkkivuoreen, ja iltaisin pääsee mukavasti takaisinkin. Aikaisemmin, ennen HSL, kumpikaan näistä ei ollut mahdollista. Ja vaihtoehtoja on molempiin suuntiin useita, joista valita mieleinen. Iltaisin kannattaa tarkistaa aikataulut, ettei tule pitkästyttäviä odotusaikoja asemilla.

 

Bussin odottelua ja auringonlaskua ihaillen.