Niin siinä sitten loppujen lopuksi kävi. Air Berlinin tarina päättyy.

Air Berlin ilmoitti eilen kaikille työntekijöilleen, että sen toiminta loppuu 28.10.2017 ja sen jälkeen AB-lentoja ei enää lennetä. Asiakkailleen lentoyhtiö ei ole vielä virallisesti kertonut yhtään mitään. Tietoa olen selvittänyt vain eri uutislähteistä.

Air Berlin aloitti toimintansa jo lähes 40 vuotta sitten vuonna 1978 ensin berliiniläisenä paikallisyhtiönä laajentaen sitten toimintaansa 90-luvulla Saksojen yhdistymisen jälkeen. Vuonna 2006 se meni pörssiin ja kasvatti omistajakuntaansa. Silloin yhdeksi suurimmista omistajista tuli Abu Dhabissa pääkonttoriaan pitävä Ethad Airways, joka elokuussa 2017 lopetti yhtiön taloudellisen tukemisen. Tietojen mukaan Air Berlin on viime vuosina ollut tukevasti tappiollinen. Air  Berlin on ollut varsin merkittävä eurooppalainen halpalentoyhtiö, joka on ollut varsinkin Helsinki – Berliini välillä hyvä ja edullinen yhteys.

Meille tämä tuli kiusallisella hetkellä. Olemme buukanneet lennot Faroon Portugaliin Berliinin kautta mennen tullen. Meno on ensi viikolla ja paluu vasta marraskuun 1. päivänä. Menomatka onnistunee ihan hyvin, mutta paluu on luonnollisestikin ongelma. Berliini Faro väli lennetään Niki-yhtiön koneilla, joka on puoliksi Niki Laudan ja Air Berlinin omistama. Nikin pitäisi tietojen mukaan jatkaa edelleen toimintaansa, joten todennäköisesti pääsemme Farostakin takaisin Berliiniin, mutta Berliinistä Helsinkiin onkin sitten toinen juttu. Saa nähdä, miten ja mitä kautta se onnistuu. Jos Finnairilta joutuu ostamaan lipun, niin se maksaa aivan yhtä paljon kuin koko matkan hinta Faroon.

Koskaan aikaisemmin emme ole matkustaneet ns. halpalentoyhtiöllä ja taitaa tämä jäädä myös viimeiseksi. Nytkään emme olisi muutoin käyttäneet Air Berliniä, mutta sillä oli ehdottomasti parhaat yhteydet Faroon ja suhteellisen edulliset hinnat. Siksipä. Tällä kertaa kävi todella huono tuuri.

Portugalissa odottaa kesäinen keli ja toivottavasti kiva asunto. Eevan flunssa kun vielä saadaan voitettua, niin mukava on lähteä ja nauttia pari viikkoa kesäisestä kelistä. Murehditaan kotimatkaa sitten, kun sen aika tulee.

Tyhmyydestä sakotetaan

En olisi ikinä uskonut, että rojahdan itse samaan ansaan kuin monet muutkin, joita olen vuosien mittaan kritisoinut. "Ei kai kukaan ole noin tyhmä."

Sain vanhan työnantajani Folkin postiin – postilaatikko edelleen voimassa – postin Finnkinolta, joka aikoinaan oli Folkin asiakkaana. Postin sisältö oli, että saisin ilmaiseksi lahjakortin 35 euron edestä, kun olisin rekisteröitynyt heidän asiakkaakseen. Naurettavan pieni summa hyötyä, mutta jotenkin sillä hetkellä ajattelin, että miksipä ei. Ei ole tullut leffassa pitkään aikaan käytyäkään. Eli rekisteröidyin ja rekisteröitymisen yhteydessä sitouduin maksamaan 1 euron palkkion. Jo tässä vaiheessa olisi pitänyt kellojen soida! Mutta sivut olivat kuin Finnkinon sivut, hienosti tehty eikä epäilyksiä syntynyt.

Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin ja sain vahvistuksen sähköpostiin. Illalla kun menin nukkumaan, ajattelin tarkistaa tilanteen ja klikkasin vahvistuksen auki. Lähettäjänä ei ollutkaan Finnkino, vaan StaticSrac.com, joka oli aivan jotain muuta. Katsoin lisäksi sopimusehtoja, jonka mukaan olin velvoitettu maksamaan sopimuksen jatkumiseen eikä hinnoista mainittu mitään. Eikä irtaantumisesta. Hitto, jotain omituista.

Huonosti nukutun yön jälkeen ajattelin, että pakko asia on jotenkin selvittää. Kävi ilmi, että kyseinen firma StaticTrac harjoittaa kyseenalaista markkinointia ja näin pääsee hyödyntämään tyhmien asiakkaiden avulla – olin se tyhmä – rahastusautomaattia ja mahdollisesti myy vielä tietoja eteenpäin. Ei muuta kuin soitto luottokorttiyhtiöön ja luottokortin sulku. Olin nimittäin antanut kortin numerot eteenpäin. Olin vielä yhteydessä Finnkinoon, joka vastasi, että juu tilanne tiedossa ja asiasta on tehty rikosilmoitus.

No opiksi on otettu. Tarkkaavaisuutta!

Jaksatko vielä olla ystäväni

Olen ollut koko elämäni työssä alalla, joka sykkii ihmisten kautta. Päivät täyttyivät tapaamisista, asiakaspalavereista, suunnitteluryhmien palavereista, asiakastilaisuuksista, alan tilaisuuksista. Vuosien aikana tuttuja kertyi helposti satoja ja muutamia läheisiä ystävyyssuhteitakin.

Varsinaisen työsuhteen päätyttyä suurin osa näistä kontakteista katoaa jonnekin taivaanrannan taakse. Kännykän pirinä ei enää juurikaan häiritse aamiaispöydässä, sähköpostitulva on murto-osassa siitä mitä se oli. Olen itse kokenut tämän tilanteen jo kahdesti ja kummallakin kertaa se tilanne tuntui yhtä tyhjältä.

Mutta kysymys ei tietenkään ollut ystävyydestä, vaan työn tai ammatin kautta syntyneistä tuttavuuksista. Kun nämä luonnolliset työhön liittyvät yhteydet jäävät pois, joutuu itse kukin aina kysymään itseltään, miksi soittaisin tai ottaisin yhteyttä. ”Eihän minulla oikeastaan ole mitään kummallista asiaa." "En oikein tohtisi häiritä, mutta olisi kiva jutella.” Tällaiset ajatukset kumpuilevat mieleen.

Tuntuu siltä, että näin vanhempana näitä oikeita ystävyyssuhteita on entistä vähemmän. Monet nuoruuden ystävyyssuhteet ovat kadonneet ja uusien ystävien saaminen on entistäkin vaikeampaa. Kuitenkin ystävyys ja oma tukiverkosto on vanhemmiten hyvin tärkeää. Ystävistä saa usein sellaista käyttövoimaa ja rohkeutta elämiseen, mikä ehkä muuten saataisi jäädä kokonaan kokematta.

Ystävyyttä on hoidettava niin kuin muitakin suhteita. Ystävyyssuhteetkaan eivät tahdo kestää, jos niistä ei huolehdi. Eikä ystävyyskään ole koskaan ”ruusuilla tanssimista” tai oikeastaan on juuri sitä. Välillä se voi nimittäin olla aika piikistäkin. Mutta todellinen ystävyys toipuu. Hyväksyttävä on sekin, että joskus ystävyys vain loppuu. Ei löydy enää yhteistä keskustelupohjaa ja alustaa yhteiselle tekemiselle ja puhumiselle.

On myös hauskaa havaita, että jotkut vanhat ystävyyssuhteet saattavat virkistyä uudelleen vuosien hiljaiselon jälkeen. Ystävyys on jatkunut, vaikka sen aktiivivaihe on ollut vuosia hiljaiselossa.

Joskus voisi olla viisasta kysyä, jaksatko vielä olla ystäväni.

Paluu harmaaseen

Viisi viikkoa manner-Euroopassa teki taas tehtävänsä. Saimme elämäämme väriä, valoa ja lämpöä. Paluu viime sunnuntaiaamuna Vuosaaren satamaan oli aika karu, harmaata betonia, lehdettömiä puita, ilottomia ihmisiä, värittömiä taloja. Mutta sellaista se myöhäiskevät Suomessa on. Turha sitä on muuksi muuttaa. Ja kunhan lämmintä saadaan, niin kevät ja kesä tulevatkin sitten vauhdilla. Juuri nyt kyllä vaatii kyllä paljon optimisia sen ymmärtämiseksi.

Lumi- ja raekuuro tänään 10.5.2017

Pieni kaipaus Ranskaan jäi kuitenkin taas kerran. Jokainen kerta vie meitä aina vain lähemmäksi ranskalaista elämänmuotoa ja –tyyliä. Jokainen kerta tuntuu aina vain kotoisemmalta. Emme mene enää hakemaan uusia, jännittäviä kokemuksia, vaan menemme nauttimaan siitä elämänrytmistä ja –tavasta.

Muutamia hienoja juttuja:

Pienessä Uzèsin kaupungissa (10.000 asukasta) on vähintään 10 leipomoa, joista jokainen on auki joka päivä aamu puoli seitsemästä ilta puoli kahdeksaan. Ja jokaisessa leipomossa leivotaan leipää ja leivonnaisia koko päivän, ei pelkästään aamuisin.

Samaisessa kaupungissa on kolmena päivänä viikossa tori: lauantaisin ”iso tori”, joka ulottuu koko keskustan alueelle ja tarjolla on kaikkea mahdollista, ostereista keittiötarvikkeisiin, yrteistä lastenvaatteisiin. Keskiviikkoisin on ns. maalaisten tori, jolloin lähituottajat tulevat myymään tuotteitaan. Sunnuntaisin on kirpputori sekä usein myös erikoismarkkinoita, kuten esimerkiksi artesaanimarkkinat.

Jokaisesta ranskalaisesta kylästä löytyy vähintäänkin muutama lihakauppa, ilmiö, jota Suomessa ja Helsingissä ei ole nähty yli 40 vuoteen lukuun ottamatta kauppahalleja. Uzèsissä on myös ainakin pari-kolmekymmentä erittäin hyvää ravintolaa, jotka ovat auki myös sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Mutta ne ovatkin lähes poikkeuksetta pieniä yksittäisten henkilöiden tai perheiden omistamia eikä ketjuravintoloita.

Teiden varsilta löytyy tievarsikauppoja, joissa myydään paikallisia herkkuja sekä viiniä. Sekä myös pieniä kojuja tai pakettiautoja, joissa myydään sesonkiherkkuja, kuten nyt juuri esimerkiksi parsaa, mansikoita ja kirsikoita.

Gardin maakunnassa on kymmenittäin yksityisiä viinitarhoja, joilta voi suoraan käydä ostamassa viiniä.

Tätä listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään. Yksi asia vielä: ranskalaiset ovat periaatteessa luopuneet muovikasseista. Toki niitäkin vielä on, mutta esimerkiksi hedelmät pakataan vain biohajoaviin pusseihin ja muovikassit muutenkin ovat kierrätysmateriaalia. Ketjukauppojen isot muovikassit on tarkoitettu useampaan ei kertakäyttöön. Ja ihmiset käyttävät paljon omia kasseja. Kaupassa irtotuotteita ei pakata moninkertaisiin papereihin ja peruselintarvike patonki saa kääreekseen normaalisti vain osittaisen paperikääreen. Yhteisiä muovi-, lasi – ja lehtiroskiksia on pitkin kaupunkia. Kestävän kehityksen pienet askeleet ovat siellä paremmin hallussa kuin meillä.

Ravintolasali Cochemissa

Aikaisemmilla matkoillamme olemme aina huokaisseet syvään, kun olemme päässeet Saksan puolelle, sillä Saksa on meille kuin ”toinen koti”, sillä hallitsemme sekä tavat että kielen. Mutta nyt tämä tunne on hävinnyt ja olemme oppineet nauttimaan myös Ranskasta täysin sydämin.

Kevättä odotellessa

Aurinko paistaa ja lämpö on kivunnut jo muutamiin lämpöasteisiin. Lumet sulavat onneksi jo kohisten. Lunta ei juuri muualla enää olekaan kuin Lahelanrinteessä. Täällä on joku ihmeellinen mikroilmasto, minkä vuoksi lumi jää maahan aina ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä.

Kotikatumme puolivälissä on jo trampoliini pihalla ja pikkupojat sillä hyppimässä. Naapurin alaikäiset lapset ajavat kadulla edestakaisin mopolla. Nyt vain odotellaan, koska tonttinaapurimme virittää oman trampoliininsa pojilleen. Kevättä odotellessa.

Sireenin silmut aukeavat kohtapuoliin