Paluu harmaaseen

Viisi viikkoa manner-Euroopassa teki taas tehtävänsä. Saimme elämäämme väriä, valoa ja lämpöä. Paluu viime sunnuntaiaamuna Vuosaaren satamaan oli aika karu, harmaata betonia, lehdettömiä puita, ilottomia ihmisiä, värittömiä taloja. Mutta sellaista se myöhäiskevät Suomessa on. Turha sitä on muuksi muuttaa. Ja kunhan lämmintä saadaan, niin kevät ja kesä tulevatkin sitten vauhdilla. Juuri nyt kyllä vaatii kyllä paljon optimisia sen ymmärtämiseksi.

Lumi- ja raekuuro tänään 10.5.2017

Pieni kaipaus Ranskaan jäi kuitenkin taas kerran. Jokainen kerta vie meitä aina vain lähemmäksi ranskalaista elämänmuotoa ja –tyyliä. Jokainen kerta tuntuu aina vain kotoisemmalta. Emme mene enää hakemaan uusia, jännittäviä kokemuksia, vaan menemme nauttimaan siitä elämänrytmistä ja –tavasta.

Muutamia hienoja juttuja:

Pienessä Uzèsin kaupungissa (10.000 asukasta) on vähintään 10 leipomoa, joista jokainen on auki joka päivä aamu puoli seitsemästä ilta puoli kahdeksaan. Ja jokaisessa leipomossa leivotaan leipää ja leivonnaisia koko päivän, ei pelkästään aamuisin.

Samaisessa kaupungissa on kolmena päivänä viikossa tori: lauantaisin ”iso tori”, joka ulottuu koko keskustan alueelle ja tarjolla on kaikkea mahdollista, ostereista keittiötarvikkeisiin, yrteistä lastenvaatteisiin. Keskiviikkoisin on ns. maalaisten tori, jolloin lähituottajat tulevat myymään tuotteitaan. Sunnuntaisin on kirpputori sekä usein myös erikoismarkkinoita, kuten esimerkiksi artesaanimarkkinat.

Jokaisesta ranskalaisesta kylästä löytyy vähintäänkin muutama lihakauppa, ilmiö, jota Suomessa ja Helsingissä ei ole nähty yli 40 vuoteen lukuun ottamatta kauppahalleja. Uzèsissä on myös ainakin pari-kolmekymmentä erittäin hyvää ravintolaa, jotka ovat auki myös sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Mutta ne ovatkin lähes poikkeuksetta pieniä yksittäisten henkilöiden tai perheiden omistamia eikä ketjuravintoloita.

Teiden varsilta löytyy tievarsikauppoja, joissa myydään paikallisia herkkuja sekä viiniä. Sekä myös pieniä kojuja tai pakettiautoja, joissa myydään sesonkiherkkuja, kuten nyt juuri esimerkiksi parsaa, mansikoita ja kirsikoita.

Gardin maakunnassa on kymmenittäin yksityisiä viinitarhoja, joilta voi suoraan käydä ostamassa viiniä.

Tätä listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään. Yksi asia vielä: ranskalaiset ovat periaatteessa luopuneet muovikasseista. Toki niitäkin vielä on, mutta esimerkiksi hedelmät pakataan vain biohajoaviin pusseihin ja muovikassit muutenkin ovat kierrätysmateriaalia. Ketjukauppojen isot muovikassit on tarkoitettu useampaan ei kertakäyttöön. Ja ihmiset käyttävät paljon omia kasseja. Kaupassa irtotuotteita ei pakata moninkertaisiin papereihin ja peruselintarvike patonki saa kääreekseen normaalisti vain osittaisen paperikääreen. Yhteisiä muovi-, lasi – ja lehtiroskiksia on pitkin kaupunkia. Kestävän kehityksen pienet askeleet ovat siellä paremmin hallussa kuin meillä.

Ravintolasali Cochemissa

Aikaisemmilla matkoillamme olemme aina huokaisseet syvään, kun olemme päässeet Saksan puolelle, sillä Saksa on meille kuin ”toinen koti”, sillä hallitsemme sekä tavat että kielen. Mutta nyt tämä tunne on hävinnyt ja olemme oppineet nauttimaan myös Ranskasta täysin sydämin.

Kevättä odotellessa

Aurinko paistaa ja lämpö on kivunnut jo muutamiin lämpöasteisiin. Lumet sulavat onneksi jo kohisten. Lunta ei juuri muualla enää olekaan kuin Lahelanrinteessä. Täällä on joku ihmeellinen mikroilmasto, minkä vuoksi lumi jää maahan aina ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä.

Kotikatumme puolivälissä on jo trampoliini pihalla ja pikkupojat sillä hyppimässä. Naapurin alaikäiset lapset ajavat kadulla edestakaisin mopolla. Nyt vain odotellaan, koska tonttinaapurimme virittää oman trampoliininsa pojilleen. Kevättä odotellessa.

Sireenin silmut aukeavat kohtapuoliin

Notre France

Ranska on ollut meidän rakkain lomakohteemme jo 80-luvun puolivälistä lähtien. Olemme tutustuneet arviolta noin 70 kaupunkiin tai kuntaan, kuitenkin pääosin vain Etelä-Ranskassa. Provence ja Gardin alueet ovat tulleet todella tutuksi, mutta usein olemme poikenneet myös Alsacen kauniilla viinialueilla. Voin melkein jo lähes varmuudella sanoa, että näiltä seuduilta ei juuri löydy sellaista katsomisen arvoista paikkaa, missä emme olisi jo käyneet. Tässä muistinvarainen lista kaupungeista tai paikoista, joissa olemme käyneet joko pikaisemmin tai viipyneet pitempään:

Agde, Aigues-Mortes, Aix-en-Provence, Anduze, Antibes, Apt, Arbois, Ardeche, Arles, Avignon, Bagnol-sur-Cèze, Bandol, Barjac, Barr, Beaucaire, Beaune, Bézier, Biot, Bonnieux, Camargues, Cannes, Cap d’Age, Carcassone, Carpentras, Cassis, Colmar, Cornillon, Draguignan, Gigondas, Gordes, Goudargues, Gourdon, Grand Motte, Grasse, Kaysersberg, Kientzheim, L’Isle sur la Sorgue, Lavandou, Le Grau du Roi, Les Arcs, Les Baux de Provence, Lorgues, Lyon, Mâcon, Maussane, Montclus, Montpellier, Mougins, Nice, Nimes, Obernai, Orange, Paris, Passenans, Pont Gard, Pont Saint Espirit, Privas, Ribeauville, Riquewihr, Roque, Roussillon, Sainte Maxim, Saintes-Maries-de-la-Mer, Saint Paul de Vence, Saint Remy, St Ambroix, St Andre de Roquepertuais, St Odile, St Quentin la Poteri, St Siffret, Séte, Strasbourg, Tarascon, Thoronet, Uzès, Vaison la Romaine, Vence, Verdon, Ville

Ja kuitenkin aina vain haluamme mennä sinne uudelleen. Miksi ihmeessä, eikö ranskalaisuus ja ranskalainen elämänmuoto jo ala kyllästyttää?

Kaikki varmaan alkoi jo noin 40 vuotta sitten, kun asuimme Saksassa Frankfurtissa. Sieltä oli reilu parin tunnin matka Alsacen alueelle ja kävimme siellä jo silloin muutamia kertoja. Jotenkin se vain alkoi viehättää. Ja kuten sanottu 80-luvun loppupuolelta lähtien olemme käyneet siellä todella usein.

Meitä viehättää ranskalainen eleganttius, ranskan kieli, ranskalainen ruoka ja juoma ja elämisen mutkattomuus. Tietenkin jotkut ranskalaiset ovat töykeitä eivätkä puhu mitään muita sivistyneitä kieliä kuin ranskaa. Mutta samanlaisia ihmisiä on kosolti muissakin maissa, niin täällä meillä Suomessakin.

Sinne siis lähdemme taas reilun neljän viikon kuluttua. Tästä reissusta kirjoittelen sitten myöhemmin.

Portugalin syksy ja paluu kotiin

Kaksi viikkoa Portugalin lämmössä teki vanhoille luille oikein hyvää. Tällä kertaa sää suosi meitä erinomaisesti ja saimme nauttia aurinkoisista päivistä ja sametin pehmeistä illoista lähes joka päivä.

Jos jotenkin voisin vetää yhteen kokemuksiamme, niin tällaista se oli:

Algarve

Algarve on Portugalin turistialuetta. Se on sitä aina ollut ja sen vuoksi monet asiat ovat muodostuneet turismin ehdoin. Turisteihin suhtaudutaan myönteisesti, näköalapaikoilla ja turistikohteissa löytyy opastusta myös englanniksi, ihmiset puhuvat tai ainakin ymmärtävät englantia aika hyvin, ravintolan ruokalistat ovat monikielisiä, ravintoloita on paljon ja niitä on ns. moneen junaan, on kalliita ja sitten ihan kansankuppiloita. 

Meri ja rannikko antavat tälle alueelle vahvan virityksen ja erityisesti Keski-Algarvessa Rio Formosan luonnonsuojelualue on aivan vertaansa vailla. Myös vuorivesi-ilmiötä on mielenkiintoista seurata. 

Portugali on maantieteellisesti varsin pieni maa ja etäisyydet sen mukaan myös aika lyhyet. Espanjaan on helppo lähteä, sinne Olhãosta on vain muutaman kymmenen kilometrin matka. Koko rannikko Sagresista Vila Real de Santo Antonioon on lyhyempi kuin Helsingistä Turkuun, eli vain 165 kilometria ja tälle matkalle mahtuu kymmenittäin kauniita rannikkokaupunkeja. Alue on golfaajien suosiossa, koska golfkenttiä löytyy pienellä alueella kymmenittäin. Mutta myös ei-golfaajille riittää katsottavaa ja tekemistä yllin kyllin.

Ihmiset

Ihmiset ovat mukavia ja ystävällisiä. Heissä on jotain samaa kuin meissä suomalaisissa: he eivät tee itseään tykö, mutta kun keskusteluyhteys syntyy, niin he kyllä osoittavat ystävällisyytensä. Kaupoissa he harvoin tulevat heti puhuttelemaan, vaan antavat asiakkaiden ensin rauhassa tutustua ja tulevat sitten kyselemään.

Kuten sanottu, monet puhuvat hyvää englantia ja myös ranskaa, sillä molemmista maista tulee paljon turisteja. Ja jos eivät puhu, niin kuitenkin ymmärtävät. Portugalin kieli onkin sitten ihan oma juttunsa. Kirjoitettuna sitä on helpompi ymmärtää ranskan ja italian sanojen perusteella, mutta puhuttuna se on ainakin meille täysin käsittämätöntä.

Ilmasto

Lokakuu on kokemuksemme ja myös muiden sanomana syksyn parasta aikaa. Päivisin on mukavasti aurinkoa ja illatkin ovat vielä suhteellisen lämpimiä. Meillä kävi ilmeisesti aika hyvä tuuri, koska kahden viikon aikana vain yhtenä päivänä tuli muutama sadepisara ja päivälämpötilat pysyivät noin 23 – 25 asteen tasolla, parina päivänä oli jopa yli 30 astetta. Iltaisin sää oli sametinpehmeää ja se ei koskaan laskenut alle 16 asteen. Ilman kosteus oli iltaisin aika korkea, usein jopa yli 80 prosentin.

Olhãon erikoisuus on ehdottomasti auringonlasku. Se on upea! Sitä ei voi olla ihastelematta. Oman hienon lisänsä maisemaan tuo tietenkin komeiden purjeveneiden mastot.

Ruoka

Olemme syöneet taas kaksi viikkoa pelkkää kalaa tai äyriäisiä. Täällä äyriäiset tarjotaan usein myös erilaisina patoina ja kalat hauskasti puolikkaaksi halkaistuna ja grillattuna.

Meren elävät ovat aina tosi tuoreita ja siksi niin hyviä. Ja se on edullista, niin kaupassa, hallissa tai sitten ravintolassa. Ihan esimerkkinä kalojen hinnasta, niin dorada maksoi siellä noin 10 euroa/kg, kun sen hinta täällä on vähintäänkin tupla. Lisäkkeenä tarjotaan usein keitettyä perunaa ja haudutettuja vihanneksia ihan suomalaiseen tyyliin tai sitten riisiä. Öljyä käytetään paljon ja usein. Ruoka ei kuitenkaan maistu mitenkään öljyiseltä, eli he käyttävät hyviä ruokaöljyjä.

Liikenne

Liikennekulttuuri Algarvessa ja varmaan Portugalissa yleensäkin on kaksijakoinen: teillä he ajavat välillä aivan kuin hullut, ohittavat aivan väärissä paikoissa aiheuttaen ”lähellä piti” –tilanteita,

parkkeeraavat miltei minne sattuu ja toisaalta jalankulkijoita kohtaan he suhtautuvat todella mallikelpoisesti, pysähtyvät suojatien eteen, jos vain on aikeissa ylittää suojatie. Siellä ei kannata jäädä suojatien viereen juttelemaan, koska autot todellakin pysähtyvät.

Olhão

Olhão on meidän paikkamme. Ihastuimme siihen jo viime helmikuussa, mutta nyt sitten totesimme, että eipä juuri kannata parempaa etsiä. Siellä elämä on tuiki tavallista, ihmiset ovat aika tavallisia ja hyvin ystävällisiä, turisteja aika sopivasti, englantilaisia, ranskalaisia, saksalaisia, hollantilaisia, ruotsalaisia, kaikkia aika sopivasti.

Loistava kauppahalli, iso ostoskeskus hyvin lähellä, paljon erilaisia ravintoloita. Ranta ja rantakävelykatu puistoineen. Eipä juuri kauniimpaa. Ja se auringonlasku. Tunnelma on ainutlaatuinen.

Toki rannikolla on monia muitakin hienoja paikkoja, kuten vaikka Cacela Velha tai Santa Luzia, tai sisämaan Estoi tai Loulé. 

Mutta me olemme olleet tyytyväisiä Olhãoon, jonne varmaankin menemme uudelleen.