Viime perjantaina olo alkoi olla todella surkea, jo muutama askel ja henkeä alkoi saman tien ahdistamaan ja puuskuttamaan. Jopa puhuminen aiheutti puuskutusta. Onneksi löysimme Tapiolan Aavasta keuhkolääkärin, joka oli sitä mieltä, että nyt kotihoito ei auta, vaan on mentävä saman tien sairaalaan.
Ajoimme kuitenkin kodin kautta Hyvinkään sairaalaan ja olimme siellä jo hyvissä ajoin iltapäivällä puoli neljän aikaan. Ensin odotetaan sairaanhoitajalle, sitten odotetaan labrahoitajaa ja sitten lääkäriä. Lääkäri tuli noin klo 22 ja silloin olin jo aika huonossa hapessa. Siitä sitten päivystyksen vuodeosaston kautta sisätautiosastolla ja ensiapulääkitys päälle.
Seuraavana päivänä sitten alkoi ongelmien kartoitus ja kävi ilmi, että minulla oli virusinfluenssa, joka sitten aiheutti kaikenlaista pahaa, hengenahdistusta, sydämen vajaatoimintaa ja nesten kehittymistä keuhkopussiin.
Päivystyksessä tehtiin selkeä moka, sillä minulla epäiltiin flunssavirusta ja sen vuoksi otettiin näytteet nenästä. Kun epäilys oli, niin minut olisi pitänyt laittaa eristyksen viikonlopun yli. Mutta ei, vaan siirrettiin osastolle. Maanantaina kävi ilmi, että näyte oli positiivinen, jolloin siis huonekaveri olikin sitten ehkä altistunut virukselle, vaikka olin syönyt estolääkkeitä koko ajan. Hän joutui aloittamaan estolääkityksen nyt sitten uudelleen.
Nyt viidentenä sairaalapäivänä olo alkaa olla jo suhteellisen hyvä ja hyvin voisin lähteä kotiin. Nyt odotellaan, mitä uusimmat keuhkokuvat kertovat ja joudutaanko tekemään vielä lisätutkimuksia.
Kolmen viikon päästä pitäisi olla jo reissussa kohti Provencea, saa nähdä päästäänkö lähtemään.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti