lauantai 27. joulukuuta 2014

Lauantaina 27.12.2014


Lunta tuli juuri Joulun alla aika reippaasti ja joulupäivänä maahan oli kertynyt kymmenkunta senttiä lunta. Lumi antaa kuitenkin valoa eri tavalla kuin ihan lumeton maa. Marras-joulukuu oli niin sateinen ja harmaa, että vaikka lumesta en niin paljoa välitäkään, niin nyt sen aiheuttama valo tekee tosi hyvää.

Laitoimme linnuille ruokaa jo muutamia viikkoja sitten, mutta jouluksi vielä kauralyhteen. Nyt takapihalla on käynyt melkoinen vilinä. Aterialla ovat käyneet niin talitiaiset, sinitiaset, kuusitiaiset, varpuset, keltasirkut ja eilen jopa pari närheä. Tänä aamuna pari mustarastasta yritti päästä aterialle, mutta heikolla menestyksellä.

Mutta on todella hauskaa seurata aamiaispöydässä lintujen aamupalaa.






sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Sienimetsässä

Torstaina 4.9.2014

Tänä vuonna sieniä pitäisi olla kaikkien kavereiden postauksien ja muutenkin tietojen mukaan aika mukavasti. Heinäkuu oli kaikkien aikojen yksi kuumimmista ja aurinkoisimmista kuukausista, joten odotukset sienien suhteen eivät olleet kovin korkealla. Mutta viikon hyvä sadekausi elokuun puolella teki todella hyvää ja sieniä alkoi nousta mukavasti.

Lähdimme mekin sitten sieneen. Olo oli aika flunssainen ja lähdimme vain hetkeksi aivan tähän lähitienoille tarkistelemaan, minkälaisia metsiä on ja löytyisikö mitään.


Ajelimme Rusutjärven ohi Palojokea kohti. Maisemat olivat valtavan kauniit, mutta sienimetsiä oli aika niukasti tai asutusta oli niin tihessä, ettei kehdannut mennä ihan pihapiiriinkään parkkeeraamaan autoaan.



Sieltä sitten ajoimme Nukarin suuntaan ja löysimme pienen harjanteen, josta lähdimme katsomaan. Tatteja löytyi aika hyvin, erityisesti koivunpunikkitatteja, mutta sillä harjanteella ei sitten juuri muuta sitten ollutkaan. No, muutama hyödytön lehmäntatti toki.



Ajoimme kotiin Hyvinkään tietä eli numero 45 ja sen varrella näytti olevan paljon hyviä sienimaastoja, mutta myös sienestäjiä. Kotimatkalla pääsin myös Poliisin arkistoihin kuvan kera. Odotellaan, minkä kokoisen maksun he kuvasta pyytävät. Pari viikkoa myöhemmin sain 85 € muistutuksen ylinopeudesta.





sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Mikä heinäkuu


29.7.2014


Auton kanssa on ollut kaikenlaista vaikeutta, joka kyllä harmittaa valtavasti, eikä pelkästään harmita, vaan tuntuu myös rahapussin ohenemisena.

Tarinan alku oli tällainen. 

Kesäkuun viimeisen viikon perjantaina vein peräkärryllä risuja ja muuta puutarhajätettä Kiertokapulan kaatopaikalle Järvenpäähän. Kaikki meni hyvin paitsi että kun olin lähdössä takaisin kotiin, niin auto ei startannut eikä auton vaihdevalitsin siirtynyt mihinkään. Ajattelin, että eihän tämä auto nyt vielä ole kaatopaikkaiässä, olihan Passat vasta noin 5 vuotta vanha. Ei muuta kuin soittamaan hinauspalveluun. Vajaan tunnin ja useamman puhelinsoiton jälkeen sain hinauspalvelun kiinni ja automme hinattiin Keravan Laakkoselle, joka on lähin VW korjaamo. Odotusaika helteisellä kaatopaikalla on muuten yksi mieleen vahvasti jäänyt hetki.

Auto jäi Laakkoselle ja otin Golfin sijaisautoksi, sillä täällä "maalla" ei ilman autoa yksinkertaisesti tule toimeen. Viikonlopun jälkeen Laakkoselta kerrottiin, että Passatista on mennyt rikki Mechatronik-ohjausyksikkö, joka säätelee vaihdelaatikon toimintaa. Kuulosti kalliilta ja sitä se toden totta olikin. Osat ja työ arvioitiin noin 2.000 euroon. Lisäksi kustannuksia nosti sijaisauto, jonka sain pitkän väännön jälkeen tingittyä noin 52 euroon/päivä. Volkswagenin maahantuonti suhtautui varsin penseästi kysymykseeni, olisiko VV Auto jotenkin vastuussa tällaisesta virheestä, jonka ei pitäisi esiintyä näin uudessa autossa. Puhelimessa minut miltei heitettiin pihalle ajatuksella "mitä tänne soittelet, ei se asia meille kuulu". Soitin vielä ALD Automotive -liikkeeseen, josta ostimme auton pari vuotta sitten. Vaikka heidän takuunsa ei enää ollut voimassa, niin lupasivat kuitenkin korvata 50 % kustannuksista. Hienoa juttu ALD.

Sain Passatin 15.7., mutta testeri ilmoitti uuden vikakoodin eli mahdollinen vika 2. kytkimessä ja se suositeltiin uudistettavaksi. Sen kokonaiskustannukset taas noin 2.300 euroa!! Hitto. Auto kuitenkin toimii moitteettomasti.

Soitin tänään Volkswagen Center Airport ja kyselin tästä kytkinasiasta. Olivat hiukan ihmeissään asiasta, koska autolla oli ajettu niin vähän. Kyselin, voisiko VW tehdas tulla vastaan korjauskustannuksista, sillä eihän tällainen vika saa vielä esiintyä näin uudessa autossa. Menen 20.8. VW Airportin huoltoon ja he tekevät vielä uuden testin ja antavat kustannusarvion. Saa nähdä, miten he tulevat vai tulevatko vastaan.

Kertoivat samalla mielenkiintoisen asian: jos varaosatoimistus kestää yli 7 vrk, niin korjaamo maksaa sijaisauton kustannukset. Näinhän mun kohdalla Laakkosella ei menetelty. Laitoin heille kyselyn ja kuunnellaan, minkä selityksen antavat.