sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Mikä heinäkuu


29.7.2014


Auton kanssa on ollut kaikenlaista vaikeutta, joka kyllä harmittaa valtavasti, eikä pelkästään harmita, vaan tuntuu myös rahapussin ohenemisena.

Tarinan alku oli tällainen. 

Kesäkuun viimeisen viikon perjantaina vein peräkärryllä risuja ja muuta puutarhajätettä Kiertokapulan kaatopaikalle Järvenpäähän. Kaikki meni hyvin paitsi että kun olin lähdössä takaisin kotiin, niin auto ei startannut eikä auton vaihdevalitsin siirtynyt mihinkään. Ajattelin, että eihän tämä auto nyt vielä ole kaatopaikkaiässä, olihan Passat vasta noin 5 vuotta vanha. Ei muuta kuin soittamaan hinauspalveluun. Vajaan tunnin ja useamman puhelinsoiton jälkeen sain hinauspalvelun kiinni ja automme hinattiin Keravan Laakkoselle, joka on lähin VW korjaamo. Odotusaika helteisellä kaatopaikalla on muuten yksi mieleen vahvasti jäänyt hetki.

Auto jäi Laakkoselle ja otin Golfin sijaisautoksi, sillä täällä "maalla" ei ilman autoa yksinkertaisesti tule toimeen. Viikonlopun jälkeen Laakkoselta kerrottiin, että Passatista on mennyt rikki Mechatronik-ohjausyksikkö, joka säätelee vaihdelaatikon toimintaa. Kuulosti kalliilta ja sitä se toden totta olikin. Osat ja työ arvioitiin noin 2.000 euroon. Lisäksi kustannuksia nosti sijaisauto, jonka sain pitkän väännön jälkeen tingittyä noin 52 euroon/päivä. Volkswagenin maahantuonti suhtautui varsin penseästi kysymykseeni, olisiko VV Auto jotenkin vastuussa tällaisesta virheestä, jonka ei pitäisi esiintyä näin uudessa autossa. Puhelimessa minut miltei heitettiin pihalle ajatuksella "mitä tänne soittelet, ei se asia meille kuulu". Soitin vielä ALD Automotive -liikkeeseen, josta ostimme auton pari vuotta sitten. Vaikka heidän takuunsa ei enää ollut voimassa, niin lupasivat kuitenkin korvata 50 % kustannuksista. Hienoa juttu ALD.

Sain Passatin 15.7., mutta testeri ilmoitti uuden vikakoodin eli mahdollinen vika 2. kytkimessä ja se suositeltiin uudistettavaksi. Sen kokonaiskustannukset taas noin 2.300 euroa!! Hitto. Auto kuitenkin toimii moitteettomasti.

Soitin tänään Volkswagen Center Airport ja kyselin tästä kytkinasiasta. Olivat hiukan ihmeissään asiasta, koska autolla oli ajettu niin vähän. Kyselin, voisiko VW tehdas tulla vastaan korjauskustannuksista, sillä eihän tällainen vika saa vielä esiintyä näin uudessa autossa. Menen 20.8. VW Airportin huoltoon ja he tekevät vielä uuden testin ja antavat kustannusarvion. Saa nähdä, miten he tulevat vai tulevatko vastaan.

Kertoivat samalla mielenkiintoisen asian: jos varaosatoimistus kestää yli 7 vrk, niin korjaamo maksaa sijaisauton kustannukset. Näinhän mun kohdalla Laakkosella ei menetelty. Laitoin heille kyselyn ja kuunnellaan, minkä selityksen antavat.

Helteinen heinäkuu vaihtui tänään kovaan ukonilmaan, raekuuroon ja kovaan sateeseen. Sade teki toki kasvimaalle hyvää!




23.7.2014

Kun kesäkuu meni aivan karmeassa kelissä, niin heinäkuu on sitten taas ollut aivan mahtava. Tänään oli ilmeisesti tähän mennessä kuumin kesäpäivä, täällä Tuusulassakin lämpötila käväisi keskipäivällä 30 asteessa ja vielä illallakin oli reilusti yli 20 astetta. Yötkin ovat olleet poikkeuksellisen lämpimiä. Mutta kun illalla myöhään istuu terassilla, niin kosteus nousee ruohikosta.



Meille riskiryhmille helle ei tee hyvää ja kovin helle kannattaa viettää sisätiloissa ja muistaa juoda paljon.

Laitoin eilen illalla omenapuuhun perhosbaarin. Tein hunajasta ja punaviinistä sekoituksen ja kastelin sienen sillä mehulla. Tänä aamuna yksi ruskea perhonen pyrähti drinkeille. Saa nähdä, miten suosittu baarista tulee. Perhosia tosin on näkynyt todella vähän, kaaliperhonen pyrähtelee joka päivä ja tänään näimme sitruunaperhosen sekä nokkosperhosen. Luulisi näin kauniin auringonpaisteen tuovan perhosetkin esiin. Vai kävikö niillä samoin kuin hyttysilläkin eli kanta kärsi pahasti kesäkuun kylmien ilmojen vuoksi.

Surkea kesäkuu
29.6.2014

Onkohan tämä kesä nyt sitten tässä. Toukokuussa oli pari viikkoa todellista hellettä ja jo silloin tuli tunne, että tässäkö se nyt sitten oli. Kesäkuu on ollut tosi sateinen ja surkea. Eilen oli pitkästä aikaa aurinkoa koko päivän ja saimme tehtyä puutarhatöitäkin oikein kunnolla, mutta muutoin on todellakin ollut sateista.
Vain sadetta ja lämpötila noin 12 astetta
Onkohan tämä sade tehnyt linnutkin aivan kummallisiksi. Varikset ovat tulleet röyhkeiksi ja käyvät syömässä verannan seinässä olevasta amppelista kaikki mansikat, tietysti jo ennenkuin ne ovat edes kypsiä. Pikkutikkoja tai käpytikkoja kulkee etupihalla etsimässä kaikenlaisia toukkia ja ötököitä kukkapurkeista ja pihämännystä sekä -kuusesta. Tuntuu omituiselta. Yleensähän tikkoja näkee vain metsissä tai niinkuin täällä lähialueen puissa, mutta harvemmin kyllä pihoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti