Olipa mukava loma

Pariviikkoinen reissu Saksaan – Ranskaan – Saksaan on nyt pulkassa. Mitäpä siitä jäi muistoihin?

Ajelimme Offenbachista Darmstadtin suuntaan pikkuisia, vehreitä teitä pitkin, sellaisten pikkukylien läpi, joissa olimme aikoinaan vuosikymmeniä sitten ajelleet. Monet hauskat muistot palautuivat mieleen tuttujen nimien kautta.

Rheinland-Pfalzin laajat viiniviljelmät yllättivät oikeastaan hyvin positiivisesti. Viinitarhoja näkyi paljon ja ne olivat tosi hyvin hoidettuja. Mutta tuleehan siltä alueelta paljon ja yhä vain enemmän tosi laadukkaita valkoviinejä sekä nykyisin myös punaviinejä. Maisemallisesti alue on oikein kaunis, laajat kukkuloin verhotut alueet. Kun Saksa on päättänyt irtaantua kokonaan ydinvoimaenergiasta, niin tuulimyllyjä näkyy aina vaan enemmän. Ne rikkovat kauniin maiseman hyvin pahasti, mutta minkäs teet, jostain sitä energiaa on saatava.

Ranskan koillisosa Lorraine on ollut meille hyvin tuntematon alue. Vosgeesien ylänköalueet silmänkantamattomiin ulottuvine näköaloineen oli kyllä huikean kaunis.

Metz oli positiivinen yllätys. Kaupunki yllätti kauneudellaan, ystävällisyydellään, nuorekkuudellaan ja kompaktisuudellaan. Siitä kaupungista sai helposti otteen ja käsityksen, mitä se tarjosi. Mutta kuten nyt, muutama päivä kyllä hyvin riitti siihen tutustumiseen.

Moselin laakso oli meille ennestään tuttu, samoin Cochem. Varsinkin tällä kertaa säiden helliessä, Mosel näyttäytyi parhaimmillaan. Tällä kertaa kovaääniset hollantilaiset osuivat kohdallemme ehkäpä liian usein, mutta muuten nautimme kaikesta täysin sydämin. Ja vietettiinhän Eevan pyöreitä vuosia ihan komeassa ympäristössä.

Me pidämme autolla matkustamisesta. Siinä on aika usein oman aikataulunsa herra, näkee sellaisia paikkoja, minne lentoteitse matkustaen ei ikinä pääsisi. Meistä se on kivaa ja niin kauan kuin autolla ajaminen on mukavaa ja terveyttä riittää, niin jatkoa riittää.

Hyvä loma!

Keski-Euroopan kevät kutsuu

Jokakeväinen halu lähteä Keski-Euroopan maanteille on tänä vuonna hiukan myöhässä ja vasta nyt lähdemme pikku reissullemme.

Tällä kertaa matkamme vie ensin Offenbachin kautta Koillis-Ranskan Metziin, jonne pysähdymme muutamaksi päiväksi. Monien vuosien ajan olemme ajelleet Metzin ohi ja aina ihailleet Metzin komeaa tuomiokirkkoa, joka näkyy hienosti myös kaupungin ohi kulkevalle moottoritielle. Nyt päätimme lähteä katsomaan, miltä se tuomiokirkko oikeasti näyttää ja miltä itse kaupunki näyttää.

Sieltä jatkamme matkaan pari sataa kilometria pohjoiseen ja jäämme Moselin etelärannelle Cochemin kohdalle vielä viikoksi. Cochem on meille periaatteessa tuttu kaupunki, sillä olemmehan yöpyneet siellä aina Etelä-Ranskasta tullessamme. Mutta Moselia emme ole tutkineet kunnolla yli 10 vuoteen, emmekä käyneet sen monilla viinitiloilla. Nyt aiomme tehdä sitäkin. Olemme tilanneet aina silloin tällöin viiniä Goebels- Schleyerin viinitilalta ja nyt aiomme käydä itse tilalla katsomassa ja maistelemassa hivenen muitakin kuin meidän tilaamiamme viinejä.

Kiva lähteä ja toivottavasti säät suosivat. Nyt näyttää siltä, että lämpimin kevät oli ja meni ja  ensi viikko näyttää hiukan viileämmältä. Mutta kyllä siellä lehdet on puissa ja ilma muutenkin kesäisempää kuin täällä. Ja parsa-aika on parhaimmillaan!

Lisää juttua ilmestyy omalle sivulle ”Keväinen Keski-Eurooppa 2018”.

Sähköpyörän hankintatuki tyrmättiin

Liikunta eri muodoissaan on jokaiselle tärkeää, eritoten jo ikääntyville senioreille. Pyöräily yhtenä liikunnan muotona monipuolistaa ja aktivoi  ikääntyvien ihmisten liikuntatarpeita.  Ikäihmisten liikunnan lisäys  toisi siihen investoidut varat nopeasti takaisin säästyneinä sairauskustannuksina.

Vanhemmatkin ihmiset pyöräilisivät enemmän, mutta monet sydän- ja keuhkosairaudet mm. astma estävät pyöräilyharrastuksen, koska yksinkertaisesti ei jaksa polkea pitkiä ylämäkiä. Tähän ongelmaan sähköavusteinen polkupyörä antaisi oivan avun. Sen avulla pyöräilystä tulisi nautittava liikuntamuoto.

Mutta useimmille eläkeläisille nykyisten sähköavusteisten pyörien hinta on aivan liian korkea. Kohtuullisen hyvän sähköavusteisen pyörän hinta vastaa keskimääräisen eläkkeensaajan bruttokuukausieläkettä.

Ministeri Bernerin tekemä aloite valtion tuesta sähköpyörän hankintaan sai kuitenkin valitettavan paljon ja yli puoluerajojen vastustusta. Keskustelu vietiin hyvin nopeasti koskemaan vain työmatkakäyttöä ja se sai heti useat poliitikot vastustamaan hanketta, puhuttiin mm. fillarikommunismista. Edes vihreät eivät lähteneet tukemaan hanketta.  Mutta kukaan ei ottanut esille yhä kasvavaa ikäihmisten joukkoa, joka haluaisi liikkua monipuolisesti. Meitä on jo nyt noin 1,4 miljoonaa.

En ymmärrä tätä voimakasta vastustusta. Miksi ajatus tyrmättiin välittömästi. Yhtään kunnollista tai järkevää vasta-argumenttia ja perustelua en ole kuullut. Vai oliko kyseessä pelkästään yhteinen antipatia ministeri Berneriä ja hänen ”kummallisia ehdotuksiaan” vastaan.

Monissa muissa Euroopan maissa sähköavusteiden pyörien hankintaa tuetaan. Ruotsissa tuki on 25 % hankintahinnasta, Oslossa tuki on 500 euroa ja Pariisissa 200 euroa, jota ollaan korottamassa 400 euroon.  Miksiköhän? Siksi, että saataisiin kansa, myös varttuneempi väki pyörän satulaan ja liikkumaan. 

Sähköpyörien hankintatukeen oli alustavasti varattu 16 miljoonaa euroa, joka on sama summa kuin mitä esim. Stora Enso saa vuosittaista yritystukea. Stora Enson tulos kuitenkin on reilu 600 miljoonaa euroa. 16 miljoonan yritystuen poisto heiltä ei vähentäisi yhtiön tulosta kuin 2,5 %. Vastaavia yritystukia maksetaan vuosittain 6 – 8 miljardia euroa. Eli pyörien hankintatuen rahoituksesta ei todellakaan ollut kyse, rahoitus olisi saatu helposti ottamalla pienen pieni osuus pois yritystuista.

Sähköautojen hankintaa tuetaan ja sitä pidetään hyvänä ja tavoiteltavana asiana ,mutta sähköpyörien hankintaa ei tueta. Miksiköhän? Eikö se ole tarpeeksi hienoa ja tavoiteltua?

Kevät tulee vihdoinkin

Tänä vuonna talvi on tuntunut poikkeuksellisen pitkältä. Lunta on tullut paljon, takapihalla ja terassilla on edelleenkin pakkautunutta lunta hyvin reilusti. Mutta kevät tulee kuitenkin.

Ensimmäiset pihatyöt alkoivat tällä viikolla. Sunnuntaina 8.4 leikkasimme omenapuut ja tänään levitimme kalkkia koko piha-alueelle, yhteensä 20 kg. Mutta tuntui siltä, ettei sekään ihan riittänyt, vaan 10 kiloa on vielä levitettävä. Etupihalta leikkasimme myös ruusuangervopensaat ”alas” eli noin 10-15 cm korkuisiksi. Rusakot ovat syöneet viereiset rinneangervot latvoista, joten täytyy vielä miettiä, leikattaisiin ne myös kokonaan alas.

Rusakot ovat muutenkin rellestäneet meidän pihallamme enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Papanoita löytyy ihan pihalta ja puutarhasta monesta eri paikasta. Erityisen hyvin ne ovat viihtyneet vadelmapensaiden luona sekä ruusupenkissä. Kummassakin paikassa heillä on ollut ateria suoraan edessä eli niin vadelmapensaat kuin ruusutkin on järsitty aika pahasti. Myös orapihlaja-aidan nuoret versot ovat olleet selvästi makoisia. Ensi vuonna on suojaus tehtävä paljon paremmin. Omenapuut ja jalokuuset sekä nuori luumupuu suojattiin paremmin ja ne ovat säilyneetkin hyvin.

Pieniä elonmerkkejä näkyy jo penkeissä. Etupihalla näkyy pieniä kukan alkuja ja raparperissa on hauskan näköinen nuppu. Sireenissä on paksut silmut ja ne aukeavat kyllä ensimmäisenä kunhan aurinkoa ja lämmintä riittää.

Hienoa kun on päässyt pihatöiden alkuun!

OMA KOTISEUTUNI

Olimme kuuntelemassa Kotiseutuyhdistyksen toiminnanjohtajan esitelmää teemalla ”kotiseutu kuuluu jokaiselle”. Esitelmän jälkeen jäin itse miettimään omaa kotiseutuani ja mikä niistä monista paikoista on lähinnä omaa sydäntäni.

Mikä se oman kotiseudun määritelmä sitten lienee? Merkitseekö se, missä on syntynyt ja viettänyt lapsuutensa vai se missä on nyt vai se missä on viettänyt suurimman osan elämäänsä. Onko se rationaalinen vai emotionaalinen. Ja voiko kotiseutuja olla monta, hiukan siitä riippuen, kuka kysyy ja missä yhteydessä.

Oma kotiseutukysymykseni on vaikea määritellä.

SATAKUNTA. Jos lähdetään ihan perheen juurista, niin isäni suvun puolelta olen tukevasti satakuntalainen. Isäni suvun juuret yltävät, niin pitkälle kuin olen päässyt tutkimaan, nimenomaan Satakuntaan. Suku on pysynyt lähes samoilla sijoillaan koko historiansa ajan.

KANNELJÄRVI. Jos taas lähtökohtana on äitini sukujuuret, niin ne ulottuvat taas Karjalan kannakselle, Kanneljärvelle ja Uusikirkolle, josta se suku on kotoisin.

Näistä kahdesta linjasta tunnen olevani enemmän karjalainen kuin satakuntalainen, mutta kumpaakaan en täydellisesti tunne omakseni.

KAUVATSA. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Kauvatsalla, joka liitettiin Kokemäkeen 1960-luvun lopulla. Olenko siis kauvatsalainen vai kokemäkeläinen? Siihen on helppo vastata: ehdottomasti kauvatsalainen, sillä lähdinhän sieltä pois ennen kuin Kauvatsan ja Kokemäen yhdistäminen tapahtui. Ja emotionaalisesti en millään muotoa tunne Kokemäkeä edes kotipitäjäkseni.

HELSINKI. Muutin Helsinkiin jäädäkseni sinne yli 50 vuotta sitten. Aluksi asuin hetken veljeni kanssa Maunulassa, sen jälkeen muutin Lapinrinteelle. Lapinrinteen opiskelija-asunnosta jouduin pois aina kesäisin ja yhtenä kesänä asuin Krunikassa Mariankadulla ja toisena kesänä Luotsikadulla Katajanokalla. Asuin jonkin aikaa myös Arkadiankadulla, kunnes sitten ensimmäinen yhteinen kotimme löytyi Kalliosta Porvoonkadulta. Sieltö muutimme Laajasaloon Jussaarenkujalle, josta parin vuoden kuluttua Niemenmäkeen Niemenmäentielle, jossa asuimme parissakin eri osoitteessa.

FRANKFURT AM MAIN. Niemenmäestä muutimme puoleksitoista vuodeksi Saksaan Frankfurtiin ja sielläkin asuimme kahdessa eri paikassa, Hainerwegillä ja Grosser Hasenpfadilla.

Saksasta muutimme takaisin Suomeen Niemenmäkeen, jossa asuimme vielä taas noin puolitoista vuotta.

JYVÄSKYLÄ. Jyväskylään muutimme, tälläkin kertaa työni vuoksi. Asuimme Taidepolulla, mukavasti kävelymatkan päässä keskustasta ja Jyväsjärven rannalla.

HELSINKI. Kahden ja puolen vuoden kuluttua muutimme takaisin Helsinkiin. Asuimme ensin Veräjämäessä Veräjämäenpolulla 11 vuotta ja sen jälkeen muutimme Oulunkylän puolelle Teinintielle, jossa vierähti 13 vuotta. Sieltä muutimme Viikkiin, jossa asuimme seuraavat 8 vuotta.

TUUSULA. Muutimme Viikistä ”maalle” Tuusulaan, Hyrylään, jossa nyt olemme asuneet viisi vuotta. Kovasti uskon, ettei tämäkään jää meidän viimeiseksi kodiksi.

Ai niin, se minun kotiseutuni. Jaa-a. Kyllä itse koen olevani kovasti ”junantuoma” helsinkiläinen. Olen asunut siellä lähes 50 vuotta ja henkinen kotini on ehdottomasti siellä.