perjantai 21. lokakuuta 2016

Portugalin syksy ja paluu kotiin

Kaksi viikkoa Portugalin lämmössä teki vanhoille luille oikein hyvää. Tällä kertaa sää suosi meitä erinomaisesti ja saimme nauttia aurinkoisista päivistä ja sametin pehmeistä illoista lähes joka päivä.
Jos jotenkin voisin vetää yhteen kokemuksiamme, niin tällaista se oli:

Algarve

Algarve on Portugalin turistialuetta. Se on sitä aina ollut ja sen vuoksi monet asiat ovat muodostuneet turismin ehdoin. Turisteihin suhtaudutaan myönteisesti, näköalapaikoilla ja turistikohteissa löytyy opastusta myös englanniksi, ihmiset puhuvat tai ainakin ymmärtävät englantia aika hyvin, ravintolan ruokalistat ovat monikielisiä, ravintoloita on paljon ja niitä on ns. moneen junaan, on kalliita ja sitten ihan kansankuppiloita. 

Meri ja rannikko antavat tälle alueelle vahvan virityksen ja erityisesti Keski-Algarvessa Rio Formosan luonnonsuojelualue on aivan vertaansa vailla. Myös vuorivesi-ilmiötä on mielenkiintoista seurata. 

Portugali on maantieteellisesti varsin pieni maa ja etäisyydet sen mukaan myös aika lyhyet. Espanjaan on helppo lähteä, sinne Olhãosta on vain muutaman kymmenen kilometrin matka. Koko rannikko Sagresista Vila Real de Santo Antonioon on lyhyempi kuin Helsingistä Turkuun, eli vain 165 kilometria ja tälle matkalle mahtuu kymmenittäin kauniita rannikkokaupunkeja. Alue on golfaajien suosiossa, koska golfkenttiä löytyy pienellä alueella kymmenittäin. Mutta myös ei-golfaajille riittää katsottavaa ja tekemistä yllin kyllin.

Ihmiset

Ihmiset ovat mukavia ja ystävällisiä. Heissä on jotain samaa kuin meissä suomalaisissa: he eivät tee itseään tykö, mutta kun keskusteluyhteys syntyy, niin he kyllä osoittavat ystävällisyytensä. Kaupoissa he harvoin tulevat heti puhuttelemaan, vaan antavat asiakkaiden ensin rauhassa tutustua ja tulevat sitten kyselemään.


Kuten sanottu, monet puhuvat hyvää englantia ja myös ranskaa, sillä molemmista maista tulee paljon turisteja. Ja jos eivät puhu, niin kuitenkin ymmärtävät. Portugalin kieli onkin sitten ihan oma juttunsa. Kirjoitettuna sitä on helpompi ymmärtää ranskan ja italian sanojen perusteella, mutta puhuttuna se on ainakin meille täysin käsittämätöntä.




Ilmasto

Lokakuu on kokemuksemme ja myös muiden sanomana syksyn parasta aikaa. Päivisin on mukavasti aurinkoa ja illatkin ovat vielä suhteellisen lämpimiä. Meillä kävi ilmeisesti aika hyvä tuuri, koska kahden viikon aikana vain yhtenä päivänä tuli muutama sadepisara ja päivälämpötilat pysyivät noin 23 – 25 asteen tasolla, parina päivänä oli jopa yli 30 astetta. Iltaisin sää oli sametinpehmeää ja se ei koskaan laskenut alle 16 asteen. Ilman kosteus oli iltaisin aika korkea, usein jopa yli 80 prosentin.

Olhãon erikoisuus on ehdottomasti auringonlasku. Se on upea! Sitä ei voi olla ihastelematta. Oman hienon lisänsä maisemaan tuo tietenkin komeiden purjeveneiden mastot.







Ruoka

Olemme syöneet taas kaksi viikkoa pelkkää kalaa tai äyriäisiä. Täällä äyriäiset tarjotaan usein myös erilaisina patoina ja kalat hauskasti puolikkaaksi halkaistuna ja grillattuna.


Meren elävät ovat aina tosi tuoreita ja siksi niin hyviä. Ja se on edullista, niin kaupassa, hallissa tai sitten ravintolassa. Ihan esimerkkinä kalojen hinnasta, niin dorada maksoi siellä noin 10 euroa/kg, kun sen hinta täällä on vähintäänkin tupla. Lisäkkeenä tarjotaan usein keitettyä perunaa ja haudutettuja vihanneksia ihan suomalaiseen tyyliin tai sitten riisiä. Öljyä käytetään paljon ja usein. Ruoka ei kuitenkaan maistu mitenkään öljyiseltä, eli he käyttävät hyviä ruokaöljyjä.

Liikenne


Liikennekulttuuri Algarvessa ja varmaan Portugalissa yleensäkin on kaksijakoinen: teillä he ajavat välillä aivan kuin hullut, ohittavat aivan väärissä paikoissa aiheuttaen ”lähellä piti” –tilanteita,
parkkeeraavat miltei minne sattuu ja toisaalta jalankulkijoita kohtaan he suhtautuvat todella mallikelpoisesti, pysähtyvät suojatien eteen, jos vain on aikeissa ylittää suojatie. Siellä ei kannata jäädä suojatien viereen juttelemaan, koska autot todellakin pysähtyvät.





Olhão

Olhão on meidän paikkamme. Ihastuimme siihen jo viime helmikuussa, mutta nyt sitten totesimme, että eipä juuri kannata parempaa etsiä. Siellä elämä on tuiki tavallista, ihmiset ovat aika tavallisia ja hyvin ystävällisiä, turisteja aika sopivasti, englantilaisia, ranskalaisia, saksalaisia, hollantilaisia, ruotsalaisia, kaikkia aika sopivasti.


Loistava kauppahalli, iso ostoskeskus hyvin lähellä, paljon erilaisia ravintoloita. Ranta ja rantakävelykatu puistoineen. Eipä juuri kauniimpaa. Ja se auringonlasku. Tunnelma on ainutlaatuinen.

Toki rannikolla on monia muitakin hienoja paikkoja, kuten vaikka Cacela Velha tai Santa Luzia, tai sisämaan Estoi tai Loulé. 

Mutta me olemme olleet tyytyväisiä Olhãoon, jonne varmaankin menemme uudelleen.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Portugalin syksy


Keväinen kokemuksemme Portugalista oli niin positiivinen, että päätimme lähteä nyt uudelleen kokemaan syksyä Algarvessa. Keväällä olimme hiukan liian varhain liikkeellä, sillä helmi-/maaliskuussa sää oli varsin ailahteleva ja tuulinen. Nyt syksystä odotamme parempaa.
Ainakin säätiedotus lupailee aika mukavaa, varsin kesäistä. Lämpötilat pyörivät ennusteiden mukaan yli 20 asteessa ja yölämpötilojenkin pitäisi pysyä varsin mukavina. Saa sitten nähdä.
Olhãon kauppahalli

Menemme Olhãoon, aivan Faron itäpuolella sijaitsevaan kaupunkiin. 

Kävimme siellä viime keväänä ja ihastuimme siihen kovasti, varsinkin sen kauppahalliin ja satama-alueeseen. Nähtäväksi jää, oliko se pelkkä ensi-ihastuminen vai jäikö siitä pysyvämpi jälki.
Vuokrasimme asunnon uudesta kerrostalokompleksista. 

Ulkoapäin ne talot näyttävät todella tylsiltä, mutta asunnot ovat ainakin kuvien perusteella todella kauniita. 
Asuntomme on ylimmässä kerroksessa, josta pitäisi olla kaunis näköala Ria Formosaan ja suola-altaille. Odotettavissa on paljon lintujen tarkkailua ja kuvaamista.

Reilun viikon päästä on lähtö. 

Normaaliin tapaan teen tänne blogiin oman sivun ”Portugalin syksy 2016”. Sieltä voi seurailla matkaamme, jos siltä tuntuu.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Nopeaa toimintaa Stockmannin Jumbon myyntipäälliköltä

1.9.2016

Sain aika välittömästi vastauksen Stockmannin myyntipäälikkö Tiina Itkoselta. Aika hienoa, että hän vastasi näin nopeasti. Ja varsin asiallisesti. Ehkäpä emme ole kuitenkaan vielä menettäneet Jumbon Herkkua.

Hyvä asiakkaamme,

Kiitos Teille asiakaspalvelukeskukseen  antamastanne palautteesta koskien Jumbon Herkkuosaston valikoimaa ja palvelua. Olen pahoillani, että olette pettyneet toimintaamme.

Herkkuosastollamme tehdään paraikaa muutoksia ja remonttia asiakaspalvelun parantamiseksi. Olemme yhdistäneet kalan, lihan ja mealsin palvelutiskit yhdeksi linjastoksi, mutta valikoimaa ei ole ollut tarkoitus supistaa. Juuston palvelu tulee siirtymään leipäosaston yhteyteen . Tavoitteenamme on saada asiakkaille mahdollisimman kompakti herkkumyymälä. Tarkistamme kuitenkin palautteenne perusteella, että valikoimassamme ei ole tehty muutoksia.

Hedelmä ja vihannesosaston tilan ja valikoiman ei pitäisi olla muuttunut aikaisemmasta. Todennäköistä on, että olemme tältä osin epäonnistuneet työvuorosuunnittelussa ja tavaroitus on ontunut tästä syystä. Otamme opiksi virheestämme ja korjaamme tilanteen tältä osin.  

Vielä kerran pahoitteluni ja lämmin kiitos että näitte vaivan ja annoitte meille arvokasta palautetta. Kiitokseksi tästä haluamme muistaa Teitä pienellä Pohjoisen kampanjan herkkulahjalla, jonka lähetämme Teille postitse kotiin.

Ystävällisin terveisin,
Tiina Itkonen
STOCKMANN
Retail, Jumbon tavaratalo

Tiina Itkonen, myyntipäällikkö

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Stockmannin Jumbo jää kohta jumboksi

31.8.2016
Olemme olleet Stockkan asiakkaina kauan. Hankin Akateemisen kortin jo opiskeluaikana, noin vuonna 1968 ja silloin Akateemisen kortti kävi myös Stockmannilla. Kortit yhdistettiin joskus 70-luvulla ja siitä lähtien olen kantanut korttia rahapussissani, samalla kun olen kantanut heidän kassaansa aika pinon seteleitä lähes 50 vuoden aikana. 

Viime vuodet olen kuulunut jopa heidän ”First”-asiakkaisiin, sillä olemme käyneet varsin säännöllisesti Jumbossa. Omistan jopa hiukan heidän osakkeitaankin, noiden arvo tosin on pudonnut murto-osaan ostohinnasta.

Tänään kävimme taas siellä ostoksilla ja kotiin päästyämme päätin antaa heille hiukan palautetta Jumbon Herkun tilanteesta. Saa sitten nähdä, minkälaista palautetta saan heiltä.

Tällainen viesti lähti tänään illalla:

Hei

Olemme Stockmannin Jumbon kanta-asiakkaita ja olemme asioineet siellä aktiivisesti ja säännöllisesti yli parinkymmentä vuotta. Viimeaikainen kehitys kuitenkin huolestuttaa meitä kovasti.

Stockmannin Herkku on ollut varsinainen helmi tämän alueen elintarviketarjonnassa. Mutta viime vuosina sen kala ja hevi-tarjonta on heikentynyt vuosi vuodelta ja ihan viime aikoina myös lihatarjonta on huolestuttavasti pienentynyt ja heikentynyt. Tänään viimeksi käydessämme ostoksilla havaitsimme hevi-puolen valikoiman kutistuneen entisestään, samoin leikkeletarjonnan puhumattakaan siitä, että juustotarjonta palvelutiskin lopettamisen jälkeen on kutistunut lähes olemattomiin. Hyvä palvelu ja korkealaatuiset tuotteet ovat kuuluneet Stockmannin brändin ytimeen, Jumbon Herkussa sitä ei enää löydy.

Tämä on tosi harmillista, sillä tuoreiden elintarvikkeiden tarjonta Pohjois-Vantaan ja Keski-Uudenmaan alueella jää pelkästään Keskon City-markettien ja Prismojen varaan. Silloin tuoreen lihan tarjonta on pelkästään ”takuumureaa” muoviin pakattua ja broilerivalikoima ”tehokasvatettua”, joista kumpaakaan en arvosta hyvinä proteiinilähteinä. Haluatteko todella tätä kehitystä?

Olemme myös seuranneet Herkun asiakasmäärien vähentyneen pikku hiljaa. Valitettavasti. Mutta jos ei ole tarjontaa ei kyllä ole kysyntääkään.

Stockmannin Herkulla on ollut Jumbossakin hyvä, korkealaatuinen maine. Mutta se on alkanut pahasti rapautua eikä nykykehitys lupaa parempaa. Vai onko teillä tavoitteena ajaa Herkun toiminta kokonaan alas? Toisaalta Stockmannilla olisi edelleen ”tuhannen taalan paikka”  positioitua korkealaatuisen ruuan ostopaikaksi.