Tein matkastamme taas kirjan ja se valmistui pari viikkoa sitten. Siitä tuli oikein hyvä. Nyt matkan kokemukset ovat taas kovin kansien välissä.
Lauantai 2.5. - sunnuntai 3.5.
Laivalla, m/s Finnlady. Niinkuin olen jo monesti kirjoittanut, niin laivalla on perustylsää. Istua - nukkua - lukea - syödä - taas levätä jne. Nyt laivalla oli tarjolla jopa 3 eri elokuvaesitystä kokoustilassa, yksi suomenkielinen ja 2 englannin kielistä. Eli jotain varustamo kyllä yrittää, jotta ihmisillä olisi laivalla jotain muuta tekemistä kuin syödä ja juoda. Tätä rekkamiehet kyllä harrastivat varsin ansiokkaasti.
Aamiainen/brunssi tarjoillaan yhdistettynä aamiaisen ja lounaan sijaan. Konsepti on paperilla varmaan aika hyvä, mutta kun ruoka seisoo lämmitysastioissa parhaimmillaan nelisen tuntia, niin se ei enää loppuvaiheessa ole kovin hyvää.
Ruuan taso tuntuu muutenkin vaihtelevan eri laivoilla. Menomatkalla Nordlinkillä ruoka oli selvästi parempilaatuista kuin nyt Finnladyllä. Nyt ruoka oli paikotellen taas ns. abc-tasoa. Illallainen oli aamuruokailua selvästi parempi, mutta edelleen taso ei mielestäni ole kovin korkea. Ihmettelen myös sitä, miksi tarjota esimerkiksi mätiä, joka on valmiiksi sekoitettu smetanaan, jos seoksessa ei ole juurikaan muuta kuin smetanaa. No, siitä huolimatta monet tykkäävät heidän ruuastaan, ehkäpä me vain olemme aika kranttuja.
Yhden baarimikon kanssa juttelimme viineistä. Juttu lähti liikkeelle siitä, että laivalla on tarjolla vain yksi valkoviini pikkupulloissa. Ja muutoinkin viinivalikoima on aika kapea.
Hänen mukaansa ongelmana on tavaroiden tilaajat, joilla ei ole kokemusta mm. viineistä ja näin kuvittelevat asiakkaiden tyytyvän näin suppeaan valikoimaan. Asiasta on kuulemma huomautettu useaan otteeseen, mutta tilanne ei muutu. Harmi, sillä uskoisin laivalla matkustavan paljon sellaisia, jotka arvostaisivat hyvää laatua, mm. viinien osalta. Ja laivalla olisi aikaa tutustua hiukan eksoottisimpiinkin vaihtoehtoihin. Laiva ei myöskään mitenkään hyödynnä saksalaisten viinien loistavaa tarjontaa.
Laiva oli aika täynnä ihmisiä, olihan autokansi piukassa autoja. Kristina Cruisesin ryhmässä oli kolmisenkymmentä ihmistä. He olivat Berliinin ryhmämatkalla ja vaikuttivat varsin tyytyväisiltä. Me tutustuimme professoripariskuntaan, joka oli tulossa vierailemaan luennoitsijoina ja tutkijoina Helsingin Yliopiston Aleksanteri-Instituuttiin. Oikein mukava itävaltalainen pariskunta.
Laivalla oli myös pari miesporukkaa, jotka pitivät aika kovaa meteliä, mutta onneksi eivät sentään yöaikaan. Mutta tämä oli meille kovasti uutta, jota emme olleet aikaisemmin kokeneet tällä reitillä.
Yöllä oli aika kova merenkäynti, mutta aikataulun mukaan saavuimme Vuosaareen noin 9.30. Laivasta pääsimme pois vasta lähes tuntia myöhemmin, sillä autokansihan oli todella täyteen pakattu.
Tämänvuotinen ranskalainen kevät oli koettu, tervetuloa suomalainen kevät!
Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi ja lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015.
Perjantai 1.5.
Vappu. Vapun vietto Cochemissa ei ollut ollenkaan hassunpaa. Nautimme siitä kovasti. Aamulla pilvet olivat aivan Cochemin linnan tasolla, mutta ei satanut ja muutenkin ilma oli suhteellisen miellyttävä, noin 13 astetta.
Hyvän saksalaisen aamiaisen jälkeen kävimme vielä kaupungissa hiukan ostoksille ja sitten kohti Travemündeä, jonne matkaa oli tällä kertaa noin 620 kilometria.
Liikennettä oli harvinaisen runsaasti. Se varmaan johtui siitä, että Vapun päivä on Saksassa ja sen naapurivaltioissa myös pyhäpäivä ja kun kyseessä näin oli pitkä viikonloppu, niin väkeä oli tosi paljon liikkeellä. Vaikka rekkoja ei pyhäisin olekaan liikenteessä, niin tällä kertaa muuta porukkaa oli menossa kaksi verroin. Varsinkin Dortmundin ympäristössä väkeä oli tosi paljon, erityisesti matkalla etelään. Hollannin rajoilla oli liikennetiedotusten mukaan pitkiä ruuhkia.
Pääsimme Travemündeen kuitenkin hyvin suunnitellun aikataulun mukaan noin klo 18 aikaan. Kaupungin rannassa oli tällä kertaa vilkasta, varmaan juuri pitkän viikonlopun vuoksi. Väkeä käveli edes takaisin ja ravintolat olivat täynnä. Läysimme kuitenkin hyvän kalaravintolan, jossa söimme, taas kerran, parsaa ja paistettua kuhaa. Nam! Tuntui siltä, ettei parsasta meinaa saada lainkaan kyllikseen, niin hyvää se oli.
Kävimme vielä tutussa "Tea-Salonissa" ostoksilla ja ajoimme puoli yhdeksän maissa Skandinavienkaille, joka olikin aivan pullollaan rekkoja. Check-in sujui nopeasti ja ennenkuin pääsimme laivaan, niin menimme istuskelemaan satamarakennukseen. Satama-alue on muuten aika karu ja tylsä istua autossa odottamassa laivaan pääsyä. Ja Finnlines ei mitenkään kerro matkustajille mahdollisuudesta lähteä kuluttamaan aikaa satamarakennukseen. Alueella oleva henkilökunta kyllä kertoo aika tarkasti, koska pitää olla takaisin auton luona.
Puolituntia ennen puoltayötä pääsimme ajamaan laivaan. Autoja oli paljon ja rekkoja/periä vieläkin enemmän. Näin sitten autot pakattiin tosi tiukkaan ja esimerkiksi omaan autooni en ajajan puolelta enää päässyt sisään. Niin lähelle oli viereinen auto laitettu.
Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi ja lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015.
Torstai 30.4.
Vapunaatto. Lämpötila laskee sitä mukaan, kun ajamme pohjoista kohden. Sääennustus on luvannut jo Pohjois-Ranskaan sadetta, joka sitten jatkuisi aina Moselin laaksoon. Mutta onneksi sade ei tullutkaan ja pääsimme ajamaan poutakelissa miltei perille saakka. Cochemissa satoi. Ei mitenkään kovasti, vaan sellaista tihkusadetta. Rekkoja oli aika paljon liikenteessä, tosin enemmän etelän kuin pohjoisen suuntaan. Mutta valitettavan röyhkeitä rekkakuskit ovat moottoriteillä, riippumatta kansallisuudesta. Lähtevät ohittamaan toista rekkaa aivan miten vain, suurin piirtein katsomatta ollenkaan muuta liikennettä. Pari "läheltä piti" -tilannetta tuli taas eteen, kun rekka aivan nenän edestä yht'äkkiä kurvasi eteen. Kun itsellä nopeutta oli kuitenkin reilu 120, niin tiukkoja tilanteita tuli koettua muutamaan otteeseen. Kun rekka ohittaa toista rekkaa, niin ohitus kestää usein monia satoja metrejä ja samalla ohitus aiheuttaa komean ruuhkan peräänsä. Luulisi, että nämä "maanteiden ammattilaiset" osaisivat käyttäytyä liikenteessä, mutta ei, valitettavasti.
Muutenkin ajaminen moottoritiellä vaatii tiukkaa keskittymistä ja kaikkien peilien aktiivista tarkkailua. Pitää osata tarkkailla niin edessä kuin takanakin vellovaa liikennettä. Pitkän matkarupeaman jälkeen on aika väsynyt.
Majoittauduimme Park Hoteliin, jossa olimme myös viime vuonna. Tällä kertaa korotimme huonekategorian ja saimme aivan loistavan huoneen uudesta hotellirakennuksesta, sen ylimmästä kerroksesta. Huoneiden sisustus oli vielä osittain kesken, sillä seiniltä puuttui tauluja ja huoneista muutakin koristelua, mutta muuten huone oli aivan viimeisen päälle. Sängyt tosi leveät ja mukavat. Ei mitään moittimista.
Illalla kävelimme pienessä tihkusateessa vajaan kilometrin matkan vanhaan kaupunkiin, mikä koko päivän kestäneen automatkan jälkeen tuntui tosi hyvältä. Pistäydyimme yhdess' tosi viehättävässä Weinstubessa, mutta syömään menimme kuitenkin omaan hotelliimme, jonka Bistroa meille kovasti kehuttiin. Hotellissa oli myös ns. gourmet-ravintola, mutta sen hinnat olivat aivan liian "gourmet-tasoa". Bistron ruoka oli myös erinomaista, tulihan ruoka aivan samasta keittiöstä ja samojen kokkien tekemänä kuin n. gourmet-ravintolan ruoka.
Loppuilta vietettiin katsomalla snookerin MM-kisojen semi-finaaliotteluja.
Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi ja lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015.
Keskiviikko 29.4.
Kevyt aamiainen, viimeiset tavarat autoon ja vilkaisu vielä asunnon läpi, ettei mitään ole unohtunut pöydille, kaappeihin tai laatikoihin. Asunto näytti ja tuntui edelleenkin oikein hyvältä. Ja se on aivan erinomainen, jos siellä viipyy vain viikon tai kaksi, jolloin keittiön käyttö jää ehkäpä vain aamiaisten ja iltapalan laittoon. Keittiön pienuus sekä keittoastioiden vähäisyys on hiukan ongelmainen, jos tekee usein ruokaa ja isommalle porukalle.
Asunnon omistajat Jean-Pierre ja Christiane Devilliard tulivat vielä tervehtimään ja vaihtamaan kuulumisia. Samalla he palauttivat maksamamme takuurahan. He ovat oikein mukavia ihmisiä ja keskustelu heidän kanssaan oli helppoa ja vaivatonta, hiukan sekaisin kahdella kielellä. Mutta nyt voittopuolisesti ranskaksi.
Au revoir 67 Avenue de l'Arrousidaire, Avignon! Ja kotimatka alkoi. Tänään ajoimme vain noin 400 kilometria Passenansiin. Sää oli lähes täydellinen, puolipilvistä, ei tuulta ja lämpöä noin 17 astetta.
Liikennettä ei ollut kovinkaan paljon ja matka sujui joustavasti. Kiersimmekin Arboisin kautta, josta ostimme hiukan viiniä, kuten aina Jaques Tissotin myymälästä. Passenansiin ajoimme pikkutietä vuoriston reunaa ja osin yli. Maisemat olivat huikeat. Jylhää ja samalla runsasta, koska olimme kuitenkin niin alhaalla, että lehtipuitakin oli vielä runsaasti. Tänne tulemme joskus vielä uudelleen katsomaan tarkemmin näitä paikkoja. Jurahan on vielä suhteellisen tuntematon turistialueena.
Passenasissa meillä oli edessämme sama kaunis näköala, samasta huoneesta kuin menomatkalla.
Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi ja lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015.
Tiistai 28.4.
Eilen satoi vettä koko päivän, ihan koko päivän. Täällä sään vaihtelut ovat isoja ja nopeita. Kun eilen satoi vettä, niin tänä aamuna aurinko paistoi täydeltä terältä. Mutta Mistral-tuuli on tullut takaisin. Tuuli on ollut tosi kova aamusta lähtien. Ja kun Mistral saa vauhtia Pohjanmereltä ja tulee pitkin Rhône-joen laaksoa, niin tuulee kovaa ja viilentää ilman täysin.
Tänään oli pakkauspäivä. Tavaramäärä on joko lisääntynyt tai sitten auto kaventunut. Auton takaboksi on kuin nuijalla lyöty eikä kaikki ihan sinne mahtunutkaan. Monen moista tavaraa olisi mielellään ottanut enemmänkin mukaansa, mutta kaikkea ei vaan voi. Erityisesti lasten vaatteet ovat täällä niin kivoja ja kauniita.
Päivällä kävimme vielä viimeisellä kävelyllä Avignonin keskustassa. Kävimme syömässä ja viimeisen kerran haistelemassa Avignonin tunnelmaa. Ja mukavalta tuntui.
Tällä kertaa tuntuu ehkä aikaisempaa haikeammalta lähteä, olisimme hyvin voineet jäädä vielä ainakin pariksi viikoksi. Varsinkin kun sääennuste lupaa todella helteistä keliä ensi viikonlopuksi. Sitäpaitsi olemme viihtyneet älyttömän hyvin. Kaupunki tarjoaa vaikka mitä, kuukauden aikana saimme jonkinlaisen pintakuvan tarjonnasta, ja asuntomme oli ihan mainio. Vain keittiöön olimme hiukan pettyneitä, mutta muutoin enemmän kuin hyvä.
Illat ovat menneet lueskellen, kirjoitellen tai sitten telkkaria katsoen. Ranskalaisen television hankaluus on siinä, että kaikki ulkomaiset sarjat dubataan eikä niitä ole oikein mukava katsoa. Kielitaitokin on sen verran vajavainen, että kaikki ei oikein avaudu. TV-uutisia olemme katsoneet lähes päivittäin ja näin olemme pysyneet aika hyvin kartalla, mitä maailmassa tapahtuu. Nepalin tragediaa olemme seuranneet tiiviisti. Ilmaisia TV-kanavia täällä on liuta, mutta suurelta osin tulee seurattua näitä pääkanavia. Sellaisen eron Suomen TV tarjontaan nähden olemme havainneet, että täällä on huomattavasti vähemmän tosiTV-sarjoja (hyvä!) ja taas paljon enemmän erilaisia tietokilpailuja. Siis sellaisia oikeita eikä huumorilla höystettyjä "pellekilpailuja", kuten Suomessa. Niistä olemme olleet hyvin tyytyväisiä, koska niistä olemme oppineet paljon myös ranskankieltä. Omia suosikkeitamme ovat mm. "chiffrets et lettres" ja "slam" kuten myös Suomessakin joku vuosi sitten pyörinyt "money drop".
Suomen TV:tä olemme päässeet myös seuraamaan, kun kuulimme Kaskisen Matilta mahdollisuudesta muuttaa ns. IP-osoitetta ja näin ollen sijoittua ikäänkuin Suomeen. F-Securella on tällainen palvelu, joka ei juurikaan edes maksa mitään ja toimii hyvin. Tätä olemme myös hyödyntäneet, sillä muutoin Suomesta ei pääse näkemään juurikaan muita ohjelmia kuin uutisia ja ajankohtaisohjelmia.
Meillä oli tänäkin vuonna hieno reissu. Avignon sai meidät puolelleen. Kuka tietää vaikka tulisimme uudelleen. Viihdyimme hyvin ja nautimme. Meidän kummankin terveydelle tämä ilmasto sopii erinomaisesti. Toivottavasti à bientôt!
Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi ja lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015.
Sunnuntai 26.4.
Kevät on muuttunut kesäksi täällä ollessamme. Tässä hiukan kukkia matkan varrelta.
Lauantai 25.5.
Viikonlopun ostokset tehtiin hallissa, joka tänä viikonloppuna oli aika täynnä ihmisiä. Hallin yläpuolella on parkkitalo, jonne auton voi parkkeerata, mutta parkkipaikat oavt niin onnettoman kapeita, että aika isolla riskillä sinne autonsa jättää. Tuloksena hyvinkin saattaa olla jonkinlainen kolhu auton ovessa, niin ahtaita paikat ovat.
![]() |
| Hallissa on tarjolla mitä ihmeellisimpiä meren eläviä. |
Hallirakennuksen seinä on varsinainen viherparatiisi. En tiedä, kuka ja miten se on saatu aikaan, mutta hieno se on.
Hallin edessä on iso aukio, jonka reunoilla on useita kahviloita, brasserieta ja ravintoloita. Ihanan rauhallinen aukio.
Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi ja lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015.
Perjantai 24.4.
Rhône on yli 800 kilometria pitkä joki, jonka alkupää on Sveitsissa ja saa alkunsa saman nimiseltä jäätiköltä. Täällä alajuoksulla Rhône on paikoitellen varsin leveä ja Avignonin eteläpuolella laskee lopulta Camarguen suiston läpi Välimereen. Rhône on yksi Ranskan pisimmistä joista ja hyvin tärkeä niin tavaraliikenteelle kuin turismillekin.
Rhônella kulkee paljon hienoja, lähes parisataa metriä pitkiä risteilyaluksia, jotka usein kulkevat joella Sveitsin ja Ranskan läpi päätyen sitten Välimerelle. Hienoja aluksia, jollaisella ehkä joskus mekin haluaisimme mennä.
Rhône kulkee viinitarhojen läpi ja jokivarsi onkin osittain varsin komea, kauniiden maisemien ja linnojen koristama.
Varasimme Mireion lounasristeilyn, joka kulkisi neljän tunnin ajan Rhônella aina Château-Neuf-du-Papeen saakka. Matkan aikana pääsi ihailemaan kaunista jokimaisemaa ja samalla nauttimaan maittavasta ruuasta.
| Taustalla Avignonin katedraalin katolla Pyhän Marian patsas näkyy kauas. |
Ruuan suhteen olin hiukan skeptinen, sillä tällainen "joukkoruokailu" on harvoin hyvää, mutta tällä kertaa erehdyin. Alkuruuaksi hanhenmaksaa, pääruuaksi sisäfilettä, sitten juustolautanen ja kaiken päälle hieno jälkiruokakokoelma. Oli todella hyvää.
Yhdessä kohdin menimme kanavaan ja sulun läpi, joka oli peräti 12 metriä korkea. Aikamoinen korkeusero!
Meillä oli koko matkan aivan loistava sää, hiukan välillä pilvipoutaa, mutta mukavan lämmintä. Lounasristeily ei ole vielä saavuttanut kovin hyvää suosiota, sillä väkeä oli laivalla vain ehkä pari-kolmekymmentä ihmistä, kun laivaan olisi mahtunut varmaan monikertainen määrä. Me nautimme matkasta kuitenkin kovasti!
Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi ja lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015.
Torstai 23.4.
Côtes du Rhônen alueella kasvatetaan paljon viiniä. Tämän alueen viini oli joskus vuosikymmeniä sitten varsin heikosti arvostettua, mutta on nykyisin päässyt arvostetujen viinien joukkoon. Viiniä viljellään valtavasti joen kummankin puolin. Varsinkin rosé-viineistään Provencen alue kuin myös Languedocin alue ovat todella tunnettuja.
Vuosi sitten törmäsimme Gigondaksessa italialaiseen viinidealeriin, joka suositteli meille Liracin viinejä ja yhtä tiettyä viinikauppaa. Kävimme silloin siellä ostoksilla ja ihastuimme ikihyviksi yhteen Liracin rosé-viiniin. Nyt menimme katsomaan samaa kauppaa ja kas kummaa, kauppa oli edelleen olemassa, mutta ovet ja ikkunat tiukasti kiinni, vaikka mainokset tien varressa kertoivat ihan muuta. Internetistä löysimme kuitenkin tämän viinin valmistajan ja heidän yhteystietonsa. Sinnepä siis.
Löysimme Roguemauresta, kapean tien päästä, viinitarhojen keskeltä kyseisen valmistajan. Ostimme pari laatikkoa rosétta. Toimistossa ilmeisesti perheen rouva ihmetteli kovasti, mistä me olemme ja kuinka olemme voineet tulla sieltä saakka autolla. Toimiston toinen työntekijä kertoi vaimonsa opiskelleen Turussa niin, että pienihän tämä maailma kuitenkin on.
Viinin kasvu on jo kukassaan. Tarhat näyttävät todella hyvältä. Porukkaa on kovasti töissä sitomassa viiniköynnöksiä. Odotellaan hyvää satoa 2015.
Matkan varrelta löytyi yhtäkkiä ihmeellinen näky: kukkulan rinne oli täynnä korkeita kivisiä hautamuistomerkkejä ja kukkulan laella iso kirkko. Pakkohan sitä oli mennä katsomaan.
Kyseessä oli Rochefort-du-Gardissa sijaitsevan Notre-Dame de Grâce -niminen kirkko ja luostari. Kyseinen pyhättö oli todella vanha, se oli alunperin rakennettu jo 700-luvun loppupuolella. Kirkko oli todella kaunis ja yhdellä seinällä oli mm. Nicholas Mignardin vuonna 1643 maalaama taulu Jeesus-lapsesta. Luostari oli edelleen vielä aktiivissa toiminnassa.
Pyhätön puutarha oli kaunis ja hyvin hoidettu. Ja sieltä löytyi taideteos, jossa Jeesus oli juuri ristiinnaulittu. Rinne oli todellakin täynnä isoja hautamuistomerkkejä, joita oli yhteensä 12 kpl. Jokaisessa oli oma tarinansa.
Kotiintulomatkalla ostimme taas tuoreita parsoja ja mansikoita. Nam!
Lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015
Keskiviikko 22.4.
Tänään lähdimme ajelemaan Rhône-joen vartta pohjoiseen ja menimme Orangen kaupunkiin. Orange on vanha roomalaisten rakentama ja asuttama kaupunki, joka sittemmin on ollut sekä hollantilaisten ja saksalaisten sukujen hallussa. Kaupunki tuhottiin lähes täydellisesti 1600-luvulla, kun Ludvig XIV taisteli Orangen herruudesta hollantilaisia vastaan. Ainoastaan roomalaisten rakentama Riemukaari ja Antiikin Teatteri säilyivät. Ne ovat edelleenkin Orangen turismin vetonauloja.
Kaupungin keskusta on sympaattinen ja suhteellisen pieni, ja jostain syystä täynnä pieniä muoti ja -jalkineliikkeitä. Ravintoloita on juuri sopivasti, että varmaan löytyy itselle sopiva ruokalista. Orange on kooltaan noin puolta pienempi kuin Avignon eikä läheskään yhtä täynnä turisteja.
Käynnin arvoinen on myös Cathédrale Notre-Dame, joka on aivan kaupungin keskustassa.
Kaupungintalon kellotapuli on 1600-luvulta. Hyvin koristeellinen ja kaunis.
Asuntomme vuokraan kuuluu viikottainen siivous, mikä on tietysti aivan loistavaa. Ei tarvitse itse siivota. Ja tänään Jean-Pierre tuli taas siivoamaan ja vaihtamaan vuodevaatteet sekä pyyhkeet. Kun kerran asuntomme oli nyt siivouksen jälkeen loistokunnossa, niin ajattelin ottaa muutamia kuvia ja esitellä asuntomme.
Olohuoneemme on aika sopivan kokoinen, kalustukseltaan varsin pelkistetty ja iso ikkuna avautuu etupihalle.
Ruokailutila on olohuoneen jatkona, pienehkö keittiö sen takana ja keittiön vieressä pieni kodinhoitohuone ja WC. Portaat vievät yläkerran makuuhuoneisiin.
Yläkerran kummassakin makuuhuoneessa on oma kylpyhuone, jossa on suihku ja WC. Ja kaikissa ikkunoissa tietenkin suljettavat luukut. Lisäksi jokaisessa huoneessa on oma ilmalämpöpumppu.
Etupihamme ei ole suuren suuri, varsinkin kun siihen pitää laittaa vielä auto. Mutta riittävä, sillä sinne mahtuu kyllä hyvin istumaan ja vaikka syömään. Kalusteet ovat hyvät.
Edessäolevalla kadulla on aika kova liikenne, sillä siinä kulkee bussi ja aika sujuva läpiajoliikenne vanhaa kaupunkia kiertävälle kehälle. Mutta illan mittaan liikenne tietysti hiljenee.
Mukava asunto kaiken kaikkiaan.
Tiistai 21.4.
On jotenkin aika ihmeellistä tähän vuodenaikaan herätä ja katsoa, minkälainen sää on ulkona. Ja lähes poikkeuksetta on hieno, aurinkoinen ilma. Niinkuin tänäänkin.
Lähdimme pienelle retkelle vuoristoalueelle, jota kutsutaan "Dentelles de Montmirail". Se sijaitsee vajaan 50 kilometrin päässä Avignonista koilliseen. Koko alue on älyttömän kaunista maisemaltaan ja kaikkialla näkyy jonkinlainen vauraus. Talot ja pihat ovat hienoja ja aika isoja, pellot ovat täynnä joko oliivipuita tai viiniköynöksiä. Tältä alueelta tulee Cotes du Rhonin hienoimmat ja maultaan runsaimmat punaviinit.
Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Le Barroux, kaunis pieni kylä, jossa oli saman niminen linna 1100-luvulta. Linna oli tietenkin kylän korkeimmalla paikalla, josta oli aivan satumaisen kauniit näköalat ympäröivään laaksoon.
Linna oli käynyt läpi melkoisen historian ja toisen maailmansodan aikana se lähes kokonaan poltettiin, jonka jälkeen se on kokonaan uudelleen restauroitu. Nykyisin siellä pidetään myös taidenäyttelyitä.
Le Barrouxin jälkeen ajoimme Malaucenen ja Vaison-la-Romainen kautta Seguretiin. Malaucene on yksi kauniiden ranskalaisten pikkukylien joukosta, Vaison-la-Romainen vanha kaupunki taas on jotain varsin ainutlaatuista. Tällä kertaa emme pysähtyneet siellä, koska viime vuonna vietimme siellä koko päivän.
Sen sijaan jäimme kävelemään Seguretiin, joka on todella kaunis, pittoreski kylä. Auto piti jättää kukkulan juurelle ja sitten kävellen itse kylään kukkulan laelle.
Kylä on aivan ihastuttava, mukavan pieni eikä vielä niin turisteilla höystetty kuin esimerkiksi Les Baux tai Saint-Paul-de-Vence, jota tämä kylä muutoin kyllä muistutti aika paljon taidenäyttelyineen ja -gallerioineen.
Sieltä matkamme jatkui Gigondakseen, jonne halusimme mennä lounaalle ja ostamaan viiniä. Lounaspaikkamme oli viimeistä paikkaa myöden täynnä, joten lounas ei onnistunut, mutta sen sijaan tuttu viininostopaikka löydettiin ja tuttuja viinejäkin ostettiin.
Matkamme jatkui lounaspaikan metsästyksellä. Baumes-de-Venice oli kotimatkamme varrella sopivasti ja sieltä löysimme vallan mainion lounaspaikan. Itse kylä on kuuluisa makeasta Muscat-rypäleestä valmistetusta viinistään. Ja kylä osoittautui hyvän lounaan lisäksi oikein kauniiksi.
Mukava reissu kauniissa säässä, sillä lämpötila kohosi jo 27 asteeseen.
Maanantai 20.4.
Viikonloppu oli kovin sateinen, itse asiassa satoi koko sunnuntain. Toisaalta se tarjosi mukavan oleskelun vain kotona. Lepäilimme, laitoimme ruokaa ja olimme vain. Sekin oli mukavaa.
Maanantaina vietimme aikaa taas keskustassa ja hämmästyttävää kyllä, keskusta oli täynnä porukkaa. Ja paljon turisteja. Pitkästä aikaa kuului myös aika paljon amerikanenglantia.
Hauska pieni episodi tapahtui lounastaessamme: nuori nainen istahti syömään viereiseen pöytään ja katseli, mitä ruokia me saimme. Kohteliaasti hän sanoi, että näyttää hyvältä ja kysyi, mitä ruokaa se oli. Siinä sitten vaihdoimme muutaman sanan ruuasta ranskaksi. Kävi kuitenkin ilmi, että hän oli amerikkalainen opiskelija, joka opiskeli Grenoblessa. Siinä sitten juteltiin meille helpommalla kielellä hetken aikaa.
![]() |
| Pieni turistijuna on tosi suosittu. |
Lauantai 18.4.
Uzèsin tori on, niin kuin on aikaisemminkin tullut kerrottua, paikallinen tapahtuma, jonne tullaan jopa matkojen päästä. Tänään tuntui siltä, että kaikki lähiseudun asukkaat sekä lähiseuduilla majailevat turistit olivat tulleet torille, niin paljon oli väkeä liikeellä.
Tori oli, kuten aina, levittäytynyt koko vanhankaupungin toreille ja kaduille ja porukkaa oli niin paljon, että kulkeminen onnistui parhaiten vain menemällä virran mukana. Torimyyjien vahingoksi suuri osa ihmisistä vain kuljeskeli ja katseli ja varsinaisia asiakkaita oli sitten kuitenkin normaalisti.
Väen paljouteen saattoi olla parikin syytä: jo aiemminkin mainittu ranskalaisten kevätloma toi paljon perheitä, koska koululaisilla oli lomaa. Toinen syy saattoi olla se, että juuri tällä viikolla esiteltiin televisossa TF3:lla, joka on Provencen paikallaiskanava, Uzèsin tori ja sen hienous. Varmaan paljon ihmisiä tui ohjelman innoittamana paikalle.
Me saimme kuitenkin ne tavarat, joita olimme tulleet ostamaan. Ainoastaan simpukat olivat ehtinet loppua. No, käymme Avignonin hallissa ja sieltä saamme niitä kyllä. Parsat maistuivat taas kerran aivan ihanilta.
Kevät on edistynyt vauhdikkaasti ja tällä hetkellä kevät on varmaankin aika tavalla samassa vaiheessa kuin viime vuonna. Viiniköynökset ovat jo vihreinä ja plataanipuiden lehdet kohta täydessä loistossaan. Hedelmäpuut ovat jo kukkineet. Oma pihapuumme oli lähes kokonaan vailla lehtiä silloin kun tulimme Avignoniin ja nyt puun lehdet antavat miellyttävän suojan auringon paisteelle.
Perjantai 17.4.
Pernes-les-Fontaines sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Avignonista koilliseen. Se on kuuluisa 39 suihkulähteestään. Kävimme katsomassa paikan. Hiukan väsynyt kaupunki ja suurin osa näkemistämme suihkulähteistä ei ollut toiminnassa.
Tämä kylä oli toki hyvin tyypillinen provencelainen kylä, kauniine taloineen ja puistoineen. Nyt vaan alkaa jo olla sellainen tunne, että tällaisen olemme jo nähneet.
Kotimatkalla poikkesimme kuitenkin Avignonin keskustassa ja menimme syömään hyvät lounasgallettet. Sen jälkeen ajattelimme mennä Paavin palatsin vieressä olevaan tuomiokirkkoon, mutta se oli edelleen remontin kourissa.
Viereinen puisto on yhtä kaunis kuin ennenkin ja tällä kertaa siellä oli paljon myös lapsia ja perheitä johtuen ranskalaisten kevätlomasta.
Torstai 16.4.
Pitkästä aikaa hiukan pilvinen ja sateinenkin päivä, mutta lämpöä riittää mukavasti edelleen yli parikymmentä astetta.
Avignonissa on useita isoja kauppakeskuksia ja tänään tutustuimme Cap Sud - nimiseen kauppakeskukseen, jossa on paljon erilaisia kauppoja mm. iso tavaratalo, Lafayette. Tämä kauppakeskus on iso ja se ehkä tuntuu vielä isommalta, koska kaikki on yhdessä kerroksesssa ja käveltävää riittää. Kaupat ovat korkealaatuisia ja viihtyisiä.
Täällä television katselu on joskus hiukan turhauttavaa, kun kaikki ohjelmat ovat ranskankielisiä, siis myös ulkomaiset sarjat. Tuttujen sarjojen henkilöiden äänet ovat ihan outoja, mikä tekee ohjelmistakin hiukan erilaisia eikä välttämättä enää niin nautittavia. Mutta tällaista se täällä on.
![]() |
| Hienosti maalattu kaupan ovi Avignonin keskustassa. |
Keskiviikko 15.4.
Aika on mennyt nopeasti ja tasan kahden viikon kuluttua lähdemme kotimatkalle. Kun aika on mennyt näin nopeasti, niin se varmaan tarkoittaa, että olemme viihtyneet hyvin. Ja näin on.
Tänään lähdimme tutustumaan "Pikku Luberonin vuoristoon" ja siellä erityisesti Bonnieuxiin ja Lourmariniin.
| Omenapuut kukkivat kauniisti Bonnieuxin laitamilla. |
| Taustalla Vauclusen vuoristo |
| Taustalla Lacosten kaupunki vuoren rinteellä. |
Itse Lourmarin kylä kuuluu ehdottomasti kauneimpien Provencen kaupunkien joukkoon. Kylän ehdoton vetonaula Château de Lourmarin, jonka Bauxin perhe rakennutti jo 1100 - 1200 -luvuilla. Linna on täysin restauroitu.
Kylä on sympaattinen, täynnä erilaisia taidegallerioita, pieniä kauppoja ja ravintoloita. Söimme tämän reissun yhden parhaimmista lounaista juuri täällä, Le Bistrot -nimisessä ravintolassa.
Ranskalaisilla lapsilla on tällä viikolla kevätloma ja sen vuoksi ranskalaisia perheitä on paljon liikkeellä.
Lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015
Tiistai 14.4.
Kävimme tapaamassa Bossin pariskuntaa Goudarguessa ja olimme heidän kanssaan hyvällä lounaalla Goudarguesin keskustassa sekä sen jälkeen vielä heidän luonaan kahvilla. On hauskaa, kun syntyy tällaisia uusia ystävyyssuhteita täällä maailmalla. Jotenkin sitä tuntee olonsakin paljon kotoisammaksi, kun muutamia ystäviä on suhteellisen lähellä. Tällainen verkosto on muutenkin erinomaisen tärkeää.
Goudargues on tullut meille varsin tärkeäksi ja rakkaaksi paikaksi. Sinne menetimme sydämemme jo 8 vuotta sitten ja siellä olemme sittemmin käyneet lähes joka vuosi.
Kävimme perinteisillä viiniostoksilla Domainen Clavelilla. Pari laatikkoa hienoja punaviineja lähti mukaamme. Ja palvelu on siellä aina tosi ystävällistä. Samoin kävimme Domaine Challisissa, joka on keskittynyt erityisesti rosé-viineihin. Sama täti on palvellut meitä joka kerran ja tällä kertaa hän jopa muisti meidät. Sieltäkin olemme ostaneet viinejä jo monena vuotena.
![]() |
| Domaine Clavelin viinimyymälä on ulkoapäin aika vaatimaton. |
Maanantai 13.4.
Säätila on muuttunut täydelliseksi, aurinko paistaa, on tosi lämmin eikä juurikaan tuulta. Tänään iltapäivällä auton lämpötila näytti jo 30,5 asteen hellettä. Se on kesä.
Cassis on pienehkö kalastajakylä Marseillen itäpuolella, josta on tullut melkoinen turistirysä johtuen varmaankin kylän kauneudesta, se on kuin pittoreski maalaus. Kylä rajottuu aivan rannan tuntumaan ja tällä kohtaa rannikko on voimakkaan vuoristoinen ja kallion jyrkänteet meren rantaan ovat korkeimmillaan peräti yli 300 metriä. Jyhkeitä maisemia. Kuuluisa provencelainen runoilija on sanonut: "Qui a vu Paris et pas Cassis, n'a rien vu." Eli joka on nähnyt Pariisin, mutta ei Cassisia, ei ole nähnyt mitään. No, kyllähän se ihan kaunis oli, mutta että hienompi kuin Pariisi...
Ranta-alue on täynnä ravintoloita, osin vain baareja ja osin hienoja ravintoloita. Söimme jättilaiskatkarapupastaa ja merianturaa sekä jälkiruuaksi café gourmet. Erinomaista.
Rannalla porukka oli ottamassa aurinkoa, sillä lämpöä toki oli aivan riittämiin, mutta tuuli mielestämme viilensi kyllä ilmaa aika paljon. Uimassa emme sentään ketään nähneet.
Lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015
Sunnuntai 12.4.
Tänään ajoimme "vanhaan kotikaupunkiimme" Uzèsiin lounaalle Pärnin ja Dianne kanssa. Uzès on kyllä edelleenkin oma suosikkipaikkamme: se on sopivan kokoinen, elegantti, kaunis ja sympaattinen. Siitä on tullut meille varsin tärkeä paikka. Jos joskus haluaisimme asua Ranskassa, niin Uzès olisi varmaan yksi varteenotettava vaihtoehto. Mukava lounas Les Terroirs -ravintolassa, vaikka itse lounasruoka oli korkeintaan keskinkertainen.
On vaikeaa verrata Uzèsiä ja Avignonia keskenään, kummallakin on omat hyvät puolensa. Uzèsissä meitä viehättää juuri se elegantti ilmapiiri ja rauhallisuus, Avignon taas on jo isohko kaupunki ja sen mukana kaikki valinnan mahdollisuudet. Ja Avignonin vanha, historiallinen kaupunki on kyllä todella viehättävä. Liikennejärjestelyt aiheuttavat joskus lisää harmaita hiuksia.
Lauantai 11.4.
Avignonissa oli tänään porukkaa liikenteessä aika paljon. Yhtenä syynä saattoi olla lasten ja nuorten teatteritapahtuman avajaiset ja siihen liittyvä yhteinen kulkue kaupungin keskustan läpi. Teatteritapahtuma järjestetään 10 kunnassa Avignonin ympäristössä ja siihen kuuluu niin teatteriesityksiä kuin teatterin eri muotojen esittelyjä ja opetustilaisuuksia.
Keskustan pääkadut olivat suljettuna liikenteeltä, jotta kulkue pääsi vapaasti kulkemaan kaupungin läpi. Hieno päivä, hieno tilaisuus, jossa lapset olivat pääosassa.
Lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015
Perjantai 10.4.
Roskakuskien lakko jatkuu. Paikallinen lehti otsikoi tänään: "Le conflit des èboueurs se durcit." Lakko jatkuu ainakin sunnuntaihin saakka. Kun kaupungilla kulkee, niin aika komeita roskisröykkiöitä näkyy aina siellä ja täällä. Kun sää on lämmennyt mukavasti, niin roskisröykkiöt ovat jo alkaneet tuoksahdellakin ja jos ja kun lakko jatkuu vielä yli viikonlopun, niin kaupunki alkaa pikkuhiljaa hukkua roskiin. Erityisesti ravintoloiden edustalla alkaa ongelmat jo tulla konkreettisesti esiin.
![]() |
| Roskisröykkiö hallin nurkalla. |
Parsa- ja mansikka-aika on selvästi viime vuotista myöhemmässä ja vasta tällä viikolla on parsaa ja mansikoita tullut kauppoihin, toreille ja halliin. Huomenna vietetään Carpentrasissa mansikkafestivaalia. Carpentras on niinkuin Suonenjoki Suomessa, se mansikkapaikka.
Tänään laitoimme parsaa kotona ja nam, olipa hyvää.
Torstai 9.4.
Mikä aamu, aurinko paistaa täydellä terällä ja lämpö kerääntyy hetki hetkeltä. Pieni tuoksahdus tulee kadun puolelta, sillä jätekuskit ovat olleet lakossa jo tiistaista lähten ja jäteastioita ei ole tyhjennetty sitten sen koomin. Lakko koskee vain Avignonin aluetta enkä ole oikein saanut selyyttä, miksi he lakkoilevat ja miten kauan lakko mahtaa kestää. Toivottavasti ei kuitenkaan kovin kauaa, sillä lähipäiville on ennustettu yli 20 asteen aurinkoista keliä ja jäteastiat ovat tietenkin sopivasti lähes koko päivän auringossa. Lakko on ilmeisesti jotenkin osa isompaa juttua, sillä Marseillesissa on tänään marsittu isolla joukolla.
Kevät tulee nyt auringon ja lämmön takia tosi vauhdilla. Viiniköynöksissä on jo pienet lehdet, hedelmäpuut kukkivat ja muutenkin maisema on täynnä eri vihreän sävyjä.
Tänään matkamme suuntautui Fontaine-de Vaucluseen, jonne matkaa tuli alle 30 kilometria. Se on kuuluisa lähteistään ja sanotaan, että siellä on maailman vahvimmat lähteet. Kaupungin läpi virtaa Sorgue-joki, jossa tulva-aikaan virtaa jopa 150 kuutiota vettä sekunnissa.
Mutta itse kaupunkikin on kaunis kuin mikä, kuin karamelli, vaikka onkin aikamoinen turistirysä. Se on täynnä toinen toistaan viehättävimpiä ravintoloita ja pikkukauppoja. Parkkeeraus on mahdollista pelkästään merkityillä parkkialueilla ja maksaa ranskalaisittain aika paljon eli 4 euroa. Mutta tällä summalla tosin auton voi pitää siellä vaikka koko päivän.
Vauclusen tasanko on kaunis ja kaikkialla näkyy viinin ja oliivin viljelyä sekä kauniita hyvin hoidettuja taloja. Näyttää siltä, että maatalous eli erityisesti viinin ja oliivin viljely kannattaa, sillä vauraus näkyy joka paikassa. Vuoret ympäröivät tasonkoa joka puolelta, mikä tekee maiseman entistäkin kauniimmaksi.
Muutaman kilometrin päässä Fontaine-de-Vauclusesta on Saumane-de-Vaucluse, jossa asuu ehkä satakunta ihmistä. Kylän kaikki talot on rakennettu liuskekivestä ja ovat tosi kauniita.Kylässä on 1400-luvulta peräisin oleva linna, joka kuuluu Marquis de Saden perheelle. Kylästä on aivan mahtava näköala Sorguen laaksoon, Luberonin ja Alpillesin vuoristoon.
Keskiviikko 8.4.
Tasan viikko sitten saavuimme Avignoniin ja sää oli aurinkoinen, mutta viileä ja todella tuulinen, paikoitellen jopa myrskyisä. Viikko on mennyt Avignoniin tutustuessa ja osittain myös kotinurkissa, koska Mistralin vuoksi ei juuri ole ollut mukavaa olla ulkonakaan.
Nyt tilanne on muuttunut aivan kokonaan. Auringosta on tänään nautittu aamusta alkaen ja 20 astettakin meni rikki iltapäivällä.
Saint-Remy-de-Provence on yksi Provencen ehdottomasti kauneimmista kaupungeista. Kaupunki on aika pieni, vain 10 000 asukasta, mutta todella kaunis ja elegantti plataanipuineen, bulevardeineen ja suihkulähteineen. Ja toripäivänä, niin kuin tänään, kaupunki todella puhkeaa kukkaan. Tori ulottuu vanhan kaupungin pikkukaduille ja torilla myytävät tuotteet ovat kauniita ja laadullisesti korkeatasoisia, ei todellakaan mitään toririhkamaa. Kaupunki on näinä päivinä pakattu täyteen ja parkkipaikan löytäminen on vaikeaa.
Saint-Remy-de-Provence on vanha roomalaisten rakentama kaupunki, alunperin nimellä Glanum, joka rakennettiin 3. ja 2. vuosisadalla e.Kr. Tämän ajan rauniot on osin kaivettu esiin jo yli 90 vuotta sitten ja on ehdottomasti kaupungin tärkein nähtävyys. Tämä arkeologinen kaupunki on hienosti säilynyt ja mm. hautamausoleumi on yksi Rooman valtakunnan parhaiten säilyneitä rakennuksia ja Arc Municipal on Narbonensiksen alueen vanhin roomalaisen ajan kaari.
| Hautamausoleumi ja Arc Municipal rakennettiin keisari Augustuksen aikana. |
Vaikka kaupunki on pieni, se on täynnä historiallista nähtävää. Näin toripäivänä kaupunki oli niin täynnä porukkaa, ettei kaikkea kiinnostavaa päässyt vielä näkemään. Mutta me menemme sinne uudelleen paremmalla ajalla. Matkaa sinne on meiltä vain puolen tunnin ajomatka.
Tiistai 7.4.
Sää on kaunis ja aurinkoinen, mutta aamulla edelleen aika virkistävän viileä, noin 10 astetta. Mutta tärkeintä on, että tuuli on hävinnyt ja ilma lämpenee vauhdilla.
Olimme Minnan ja Jounin kanssa mukavalla lounaalla vanhassa kaupungissa ja nautimme kauniista, lähes kesäisestä säästä. Illalla tosin huomasimme, että kasvot olivat saaneet aika kirkkaanpunaisen värin, joka toivottavasti muuttuu pikkuhiljaa rusketukseksi.
Läheisen päiväkodin pienet tytöt ja pojat ihastuttivat meitä prinsessa- ja prinssipukuineen.
Lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015
Maanantai 6.4.
Pääsiäinen vietettiin pääosin kotinurkissa, sillä pohjonen Mistral-tuuli painoi päälle tosi lujaa ja viilensi jo muutenkin viileähköä ilmaan todella paljon. Tuuli on ollut koko ajan sellaista 12 - 15 m/s ja puuskissa jopa vielä kovempaa. Yölämpötilat ovat tippuneet 6-7 asteeseen, josta syystä aamukävelyt leipäkauppaan ovat olleet varsin virkistäviä. Mutta onneksi päivällä lämpötila on kohonnut 15 - 17 asteeseen ja aurinko paistaa koko ajan.
Tänään tuuli on heikentynyt jo sen verran, että lähdimme vanhaan kaupunkiin kävelylle. Avignonin vanha kaupunki on varsin viehättävä. Kaupungin ympäri kiertävä muuri, joka on yli 4 km pitkä, rajaa vanhan kaupungin hyvin.
Vanhojen kerrostalojen seinät ovat varsin koristeelliset hienoine seinäkuvioineen.
Pääsiäisateriaksi valmistettiin kotona ankanrintaa, mutta lounaaksi söimme mahtavia "Moules marinières". Näin keväisin simpukat ovat parhaimmillaan. Vanha sanonta on muuten sellainen, että simpukoita voi syödä aina, paitsi niiden kuukausien aikana, joiden nimessä ei ole r-kirjainta.
Lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015
Lauantai 4.4.
Kevät on täällä varmaan parisen viikkoa viime vuotta myöhemmässä ja kevät edistyykin hiukan hitaasti, sillä vaikka päivälämpötilat alkavatkin olla jo normaalilukemissa eli 20 asteen tuntumassa, niin yölämpötilat putoavat reilusti alle 10 asteen. Tänään päästiin iltapäivällä jo kahteenkymmeneen asteeseen, mutta Mistral piti huolen siitä, että ilma tuntui reilusti viileämmältä. Pihamme on varsin suojaisa, siihen paistaa iltapäivän aurinko ihan suoraan ja siinä mittari nousi jo 25 asteeseen.
Omena- ja kirsikkapuut kukkivat parhaillaan tosi kauniisti, mutta viime vuona aivan samaan aikaan ne olivat jo kukkineet. Lehtipuutkin aukeavat nyt kyllä vauhdilla.
Avignonissa pyöräillään paljon ja pyöräteitä on varsin kiitettävästi. Ja pyörien vuokraaminen näyttää sujuvan täällä jotenkin paremmin kuin meillä. Onkohan niin, että täällä ihmiset kuitenkin osaavat kunnioittaa kaupungin palveluja ja omaisuutta paremmin.
Lisää kuvia löytyy: Ranskalainen kevät 2015
Perjantai 3.4.
Pääsiäistä vietetään täällä hieman eri tavalla kuin meillä Suomessa. Pitkäperjantai on aivan normaali arkipäivä, vain Pääsiäissunnuntai ja -maanantai ovat varsinaisia Pääsiäispäiviä. Siitäkin huolimatta ranskalaiset ryntäävät viettämään muutamia vapaapäiviään sukulaisten ja ystävien luokse tai sitten vain viettämään pitkää viikonloppua rannikolle. Moottoritiet ovat täynnä ja TV:ssä varoitellaan jatkuvasti pahoista, tuntikausia kestävistä ruuhkista. Mekään emme ole ajatelleen juurikaan lähteä minnekään Avignonista juuri tämän takia.
Sää on lämmennyt kovasti ja tänään meni jo 20 astetta rikki. Mistral-tuuli on ollut voimakas aivan tähän päivään asti, mutta tänään iltapäivällä tuli laantui yht'äkkiä. Hyvä niin.
Avignonin halli on jotain aivan omaa luokkaansa. Siellä on nelisenkymmentä toinen toistaan hienompaa kauppiasta, joiden elintarvikkeiden laatu on aivan huippua. Kaupungissa tavallisia elintarvikekauppoja on aika vähän, olemme tähän mennessä nähneet vain pari Carrefour City -myymälää ja Sparia, kaikki isot super- ja hypermarketit on sijoitettu kaupungin laidalle. Kaupungissa asuvat ihmiset käyvät ostamassa ruokatarvikkeet hallista.
Avignon on myös turistien täyttämä kaupunki, eikä pelkästään ulkomaalaisten turistien vaan myös ranskalaisten turistien. Sen vuoksi kaupunki on myös täynnä erilaisia ravintoloita, joista toiset ovat parempia kuin toiset. Avignon on varmaan osin tästäkin syystä hyvin eläväinen, hyvällä pulssilla hengittävä kaupunki.
![]() |
| Café Gourmet |
Keskiviikko 1.4.
Ranskalaisittain erinomainen aamiainen Domaine du Revermontissa. Olimme tosin vielä aika kylläisiä edellisen illan ruokailusta, mikä taas kerran yllätti meidät erinomaisuudellaan. Eikä pelkästään se ruoka, vaan myös sujuva ja ystävällinen palvelu. Illallisen erikoisuus oli etanat, jotka tarjoiltiin "tikkarin muotoisena" palloina. Hauskaa ja maukasta.
![]() |
| Domaine du Revermont aamiaishuone |
Avignoniin saavuttiin jo klo 15 maissa ja vuokraisäntämme Jean-Pierre Devillard oli vaimonsa kanssa meitä vastassa. He olivat lähes meidän ikäisiä, mukavia ihmisiä. Heidän kanssaan kävimme asuntomme asiat kohta kohdalta läpi. Jean-Pierren englanti ei ollut kovin hyvä, mutta sopivalla sekakielellä asiat tulivat helposti ymmärretyksi.
![]() |
| Asuntomme olohuone |
Asuntoa hiukan jännitimme, koska aina asunnon kuvaus ei ihan vastaa todellisuutta. Mutta kaikki oli lähes juuri sellaista kuin olimme kuvitelleetkin. Ainoa poikkeus oli "takapiha", joka osoittautuikin etupihaksi, jossa oli myös auton parkkipaikka. Pihan portti on niin kapea, että saan todellakin olla tarkkana, että saan Passatin mahtumaan sisään. Saa nähdä, selvitäänkö ilman naarmuja kotiin.
Asunto on varsin kauniisti, modernisti ja aika minimalistisesti kalustettu. Alakerran laattalattiat ovat tosi kylmät ja siinä mielessä kaipaamme lattialämmitystä. Jokaisessa huoneessa on oma ilmalämpöpumppu, joten lämpöä kyllä saadaan ihan riittävästi. Asunto on selvästi suunniteltu vain lyhytkestoista oleskelua varten ja astioita tai keittiövälineitä on aika niukasti. Tässä mielessä aikaisemmat asuntomme niin Uzèsissä kuin Goudarguesissakin olivat parempia. Mutta uskomme kyllä täällä viihtyvämme.
Illalla lähdimme autolla vanhaan kaupunkiin syömään. Parkkipaikan löytäminen keskustasta muistuttaa kovasti lottovoittoa, joten kannatti suosiolla mennä esimerkiksi Hallin parkkitaloon. Söimme todella hyvän 3 ruokalajin illallisen hintaan 17,90 €.
Tiistai 31.3.
Mahtava aamiainen hotellissa ja kuulumisten vaihto hotellin vetäjän kanssa. Joka kerta kun tänne tulee, niin tulee aivan kuin kotiinsa.
Aamulla puoliseitsemän aikaan heräsimme sireenin ääneen, joka oli selvä hälytyssireeni. Avasimme salusiinit ja katsoimme ulos, näkyisikö jotain, mutta ei, kaikki näytti ihan normaalilta. Mutta tulipa omituinen olo. Puoli yhdeksän aikaan taas sama sireeni, ikäänkuin vaara ohi -äänellä. Kysyimme asiasta aamiaisella ja meille sanottiin, että kyseessä oli ilmeisesti jokin isompi ongelma ja sireenillä ilmoitetaan laakson eri kylille asiasta. Näin myös paikalliset pienet palokunnat saadaan liikkeelle. Niin tai näin, oudolta tuntui.
Noin 10 aikaan lähdimme kohti Ranskaa ja Passenansia. Illalla TV:ssä varoitettiin kovasta myrskystä ja sateesta. Aamulla tilanne ei näyttänyt kovin pahalta, mutta kun lähdimme ajamaan, niin sekä sade että myrsky yltyi yltymistään. Myrsky oli tosi kova ja se tuntui autossa. Tiedotusten mukaan myrsky puhalsi reilusti yli 100 km/t. Liikenneradio suositteli mm. matkailuvaunuille ja -autoille siirtymistä lähimmälle parkkipaikalle odottamaan tilanteen pahenemista. Pahin myrsky oli juuri siellä, mistä lähdimme liikkeelle.
Ajoimme Luxemburgiin tankkaamaan, jossa bensalitran hinta oli 1,22 €/litra. Siitä sitten kohti Metziä ja Nancya. Keli oli aivan kamala. Välillä paistoi aurinko, välillä taas satoi kaatamalla. Pääasiassa siis satoi. Ja tuuli otti autoon niin lujaa, että se heilahteli tuulen voimasta.
Vasta kun olimme ajaneet yli 500 km Ranskaa halki, alkoi tuuli hiukan tyyntyä ja kun pääsimme Passenansin, niin aurinkokin välillä tuli esiin. Mutta aika viileää oli, lämpötila oli parhaimmilaan 14 astetta ja heikoimmillaan noin 8 astetta.
Domaine du Revermont oli juuri niin hyvin kuin ennenkin. Kauniit huoneet ja erinomainen palvelu. Illallinen oli taas kerran aivan omaa luokkaansa.
Maanantai 30.3
Tiistai 31.3.
Mahtava aamiainen hotellissa ja kuulumisten vaihto hotellin vetäjän kanssa. Joka kerta kun tänne tulee, niin tulee aivan kuin kotiinsa.
Aamulla puoliseitsemän aikaan heräsimme sireenin ääneen, joka oli selvä hälytyssireeni. Avasimme salusiinit ja katsoimme ulos, näkyisikö jotain, mutta ei, kaikki näytti ihan normaalilta. Mutta tulipa omituinen olo. Puoli yhdeksän aikaan taas sama sireeni, ikäänkuin vaara ohi -äänellä. Kysyimme asiasta aamiaisella ja meille sanottiin, että kyseessä oli ilmeisesti jokin isompi ongelma ja sireenillä ilmoitetaan laakson eri kylille asiasta. Näin myös paikalliset pienet palokunnat saadaan liikkeelle. Niin tai näin, oudolta tuntui.
Noin 10 aikaan lähdimme kohti Ranskaa ja Passenansia. Illalla TV:ssä varoitettiin kovasta myrskystä ja sateesta. Aamulla tilanne ei näyttänyt kovin pahalta, mutta kun lähdimme ajamaan, niin sekä sade että myrsky yltyi yltymistään. Myrsky oli tosi kova ja se tuntui autossa. Tiedotusten mukaan myrsky puhalsi reilusti yli 100 km/t. Liikenneradio suositteli mm. matkailuvaunuille ja -autoille siirtymistä lähimmälle parkkipaikalle odottamaan tilanteen pahenemista. Pahin myrsky oli juuri siellä, mistä lähdimme liikkeelle.
Ajoimme Luxemburgiin tankkaamaan, jossa bensalitran hinta oli 1,22 €/litra. Siitä sitten kohti Metziä ja Nancya. Keli oli aivan kamala. Välillä paistoi aurinko, välillä taas satoi kaatamalla. Pääasiassa siis satoi. Ja tuuli otti autoon niin lujaa, että se heilahteli tuulen voimasta.
Vasta kun olimme ajaneet yli 500 km Ranskaa halki, alkoi tuuli hiukan tyyntyä ja kun pääsimme Passenansin, niin aurinkokin välillä tuli esiin. Mutta aika viileää oli, lämpötila oli parhaimmilaan 14 astetta ja heikoimmillaan noin 8 astetta.
Domaine du Revermont oli juuri niin hyvin kuin ennenkin. Kauniit huoneet ja erinomainen palvelu. Illallinen oli taas kerran aivan omaa luokkaansa.
Maanantai 30.3
Laivalla
yöpyi aika iso joukko ihmisiä, useita kymmeniä, ja sen lisäksi vielä koko
Kristina Cruisesin ryhmämatkalaiset, joita niitäkin oli varmaan kolmisenkymmentä.
Aamiainen
oli laadullisesti oikeastaan aika hyvä, pöydästä löytyi kaikkea, mitä pitikin.
Yöpyminen
laivassa on periaatteessa hyvä konsepti, joka toteutuu vain lauantailähdöillä,
sillä laiva jää Travemündeen koko maanantaipäiväksi eikä lähde heti aamuyöllä
takaisin, niin kuin muina päivinä. Tällä kertaa ongelmana oli, että laiva
saapui Travemündeen lähes kolme tuntia myöhässä eli aivan keskiyöllä. Satamaan
tulo ja sitten laivan purkaminen piti aika kovaa meteliä ja kun meillä oli
hytti 7. kannella eli samalla kannella
kun rekat, niin purkamisen äänet olivat aika kovat. Purkaminen päättyi vasta
kolmen maissa!
Kritiikkiä
tulee varustamolle siitä, että myöhästymisestä ei kuulutettu missään vaiheessa,
kuulutettiin vain saapumisesta Traven satamaan. Olisi voitu pahoitella, että
saavumme lähes kolme tuntia myöhässä siitä ja siitä syystä. Samoin olisi voitu
kertoa vaikka siitä, minkälainen sää vallitsi sillä hetkellä ja millainen
sääennustus oli seuraavalle päivälle. No myöhästymisen syyt periaatteessa olivat kyllä tiedossa: lähtö 1 tunnin
myöhässä ja matka yli Itämeren karmeassa
sateessa ja myrskyssä.
Kahdeksan
maissa aamulla lähdimme ajelemaan kohti Niederdürenbachia, jonne oli matkaa
noin 570 kilometriä. Ensimmäiset
parisataa kilometriä satoi vettä todella rankasti ja lämpötila heilui 2,5 ja 6
asteen välillä. Siis todella aivan kauhea keli. Keli jatkui varsin
vaihtelevana, tuulisena ja surkeana koko matkan, vasta aivan perillä
Niederdürenbachissa sade loppui, mutta sää pysyi edelleen tuulisena ja aika
viileänä.
Hotel
Maarheide on jotain hyvin erikoista. Hotelli sijaitsee hiukan ”ei missään”,
mutta hotellin huoneet ovat tilavat, kauniit ja siistit, ja sitä paitsi vielä
edulliset: noin 40 neliön sviitti maksaa aamiaisineen vain 90 euroa. Hotellin
omistajan lähellä sijaitseva ravintola on aivan erinomainen. Meille sijainti on erinomainen ja palvelu
ensiluokkaista. Tänne oli taas kiva tulla,
olisiko jo neljäs kerta.
Sunnuntai 29.3.
Kellot
siirrettiin viime yönä. Kun sitten pääsemme Saksaan, kellot siirretään takaisin
”vanhaan Suomen aikaan”. Mutta laivalla on käytössä Suomen aika.
Meripäivä
laivalla on aina tylsää. Ei oikein ole mitään tekemistä. Nukuimme aika pitkään
ja kävimme Bar Verdessä aamukahvilla. Uutena muutoksena sekin, että laivalla
aamiainen ja lounas on yhdistetty brussiksi, joka kestää aina klo 13 asti.
Brunssi oli suhteellisen hyvä eli parempi laatu näkyi myös brunssilla.
Merenkäynti
oli kova ja laiva keinuttaa aika reilusti. Muutenkin sää on sateinen ja kylmä,
ettei laivan kannelle ole tällä kertaa mitään asiaan.
On
muuten ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun matkamme alkaa näin sateisena ja
tuulisena.
Lauantai 28.3.2015
Nyt se on sitten lähtö edessä. Aika paljon tavaraa tuli mukaan, vaikka kuinka ajateltiin vähentää mukaan otettavien määrää. Mutta takaboksi on kyllä aika täynnä.
Samalla tavaramäärällä olisi kyllä reilusti pidempäänkin. Mutta niinkuin sanottu, kaikenlaista vaatetta on oltava mukana erilaisiin sääoloihin ja pelkästään matka sinne kestää 5 päivää ja sitä varten tarvitaan jo aika paljon kaikkea.
Säätiloja katsellaan hyvin tarkaan, sillä päivä on hyt harmaa ja sateinen, lämpötila tuskin 4 astetta. Nyt näyttäisi siltä, että joudumme ajelemaan läpi Euroopan ainakin pienessä sateessa. Vasta aivan Etelä-Ranskassa aurinko tulee esiin ja onneksi pysyykin sitten ihan mukavasti yli Pääsiäisen. Ja aurinkoa, sitä ihminen kaipaa kaiken tämän harmauden keskellä.
Kohta lähdemme Vuosaareen, josta laiva m/s Finnmaid lähtee illan suussa. Tästä alkaa tämänvuotinen "ranskalainen kevät".
Finnlinesin check-in:ssä piti olla ennen klo 1.
Koska jäämme laivaan sunnuntai-maanantai –väliseksi yöksi. Laivaan yöksi
jäävien autot pitää sijoittaa niin, että laivan saapuessa satamaan
sunnuntai-iltana muut autot pääsevät helposti pois.
Olimme satamassa hyvissä ajoin jo noin varttia yli
kaksi. Checkin:ssä oli kaksi jonoa ja kummassakin noin kymmenen autoa, ja ajattelimme,
että tämähän käy nopeasti. Mutta ei. Se jono, johon menimme ei liikahtanut
pitkään aikaan mihinkään ja kävi ilmi, että jonon kärjessä oli kolme venäläistä
autoa, joiden chekkaus kesti todella pitkään. Samaan aikaan tietysti naapurin
jono oli jo kaksinkertaistunut.
Kun oli selvää, että klo 15 mennessä checkin ei
onnistu, niin kävimme varmistamassa, että kuitenkin ottavat meidän yöpymisemme huomioon. Edessämme oli enää kolme autoa, kunnes jono pysähtyi
taas eikä mitään tapahtunut. Silloin pääsimme vihdoin vaihtamaan jonoa –
tietysti jonon viimeiseksi. Niin ja
samalla tietysti se check-in, jossa olimme jonottaneet, pantiin tietysti
kiinni. Puolitoista tuntia kesti, ennen kuin pääsimme sisään. En oikeasti
käsitä, miksi se kesti niin kauan, oliko jollain puutteelliset paperit,
puuttuiko joltain liput vai mitä, käsittämätöntä kuitenkin.
Laiva m/s Nordlink lähti tunnin myöhässä.
Varustamolta hiukan heikkoa toimintaa, että mitään kuulutuksia ei tullut eikä
kerrottu mitään, miksi myöhästyminen tapahtui.
Illallinen oli laadullisesti aika paljon parempi
kuin viime vuonna. Varmaan jokaisen laivan keittiö on
hiukan erilainen ja laatu vaihtelee sen mukaan, mutta tällä kertaa olimme
suhteellisen tyytyväisiä, erityisesti alkuruokaa. Lämpimät ruuat sen sijaan
olivat taas ”ylikypsää ankkaan” ja hirvenpaistia. On aika mielenkiintoista,
miksi tällaisessa joukkoruokailussa on ankkaa, joka on niin tarkka
kypsyydestään.
Uusina hyvinä asioina oli, että pöydistä
kerättiin käytetyt astiat ja että illalliseen kuului viini.
Laivalla oli aika hyvin porukkaa, tietysti aika
tavalla vanhempaa väkeä. Risteilijöitä oli varmaan kolmisenkymmentä.
25.3.2015
Vielä pari päivää matkan alkuun. Huomenna vuorossa on autoon
renkaiden vaihto talvirenkaista kesärenkaisiin ja iltapäivällä työrupeama.
Sitten perjantaina tavaroiden ja vaatteiden esiin kaivaminen ja päättäminen,
mitä kaikkea otamme mukaan.
![]() |
| Ohut lumikerros peitti maan aamulla 25.3.2015 |
Keväinen ajankohta on sillä tavalla haasteellinen, että sää
saattaa vaihdella kovastikin. Varsinkin näin menomatkalla ja huhtikuun
ensimmäisillä viikoilla. Pohjois-Saksassa saattaa olla kovinkin viileää ja nyt
onkin ennustettu hiukan sateista ja vain noin 10 asteen lämpöä. Avignonissa sen
sijaan ennuste on jo mukavan mairitteleva: aurinkoa ja noin parinkymmenen asteen
lämpöä. Se on iso ero tämän aamuiseen lumipeitteeseen Tuusulassa.
Niin että mukaan on kuitenkin otettava hiukan lämmintä
vaatetta ja toisaalta kesäisiä vaatteita ja kenkiä. Mutta onneksi menemme
autolla, jonka takakonttiin kyllä mahtuu. Täytyy vain olla tarkkana, että
tuliaistavaratkin sitten mahtuvat mukaan, kun kotiin lähdetään.
19.3.2015
Tämän vuoden alkukuukaudet
sekoittuivat pahasti flunssavirukseen ja hankalaan hengenahdistukseen. Koko
ajan on tuntunut pieni pelko sydämessä, että pääsemmekö tänä vuonna ollenkaan
lähtemään nauttimaan ”ranskalaisesta keväästä”. Pari viikkoa sitten koettu
sairaalareissu ei mitenkään parantanut tilannetta, mutta onneksi tilanne on
muuttunut kokonaan ja tänään sain lääkäriltä vahvistuksen sille, että voimme
ilman mitään kummempia riskejä lähteä viikon päästä liikkeelle.
Olemme siis suuntaamassa kohti
Avignonia, josta olemme vuokranneet asunnon huhtikuun ajaksi. Viime päivinä
olemme vaihtaneet sähköposteja vuokranantajamme Jean-Pierren kanssa ja viestien
perusteella kaiken pitäisi olla ihan järjestyksessä. Hiukan taas jännittää se,
minkälainen asuntomme tällä kertaa on, koska menemme sinne ensimmäistä kertaa.
Kuvien ja käyttäjäkokemusten perusteella asunnon pitäisi olla hyvä ja sijainti
aivan mainio, noin 15 minuuttia vanhasta kaupungista. No, kohta nähdään.
Reissu käynnistyy lauantaina,
kun lähdemme Finnlinesin laivalla kohti Travemündeä. Siitä sitten kahden
pysähdyksen taktiikalla Avignoniin, jonne saavumme keskiviikkona.
Bienvenue Avignon.
















































Ei kommentteja:
Lähetä kommentti