Mutta vaikka käytämme sähköä hiukan hutiloiden, maksamme jokaisesta kilowattitunnista ihan käyvän hinnan.
Energia hinnanmuodostus koostuu kolmesta eri tekijästä: sähkön hinnasta, sähkön siirrosta ja sähköverosta. Näistä kolmesta tekijästä voimme itse vaikuttaa vain sähkön myyntihintaan. Voimme shoppailla eri sähköyhtiöiden kesken ja ostaa ns. listahintaista sähköä, tehdä määräaikaisia sopimuksia kiinteällä hinnalla tai ostaa pörssihinnoiteltua sähköä, jolloin sähkön myyntihinta vaihtelee kysynnän mukaan. Me olemme kokeilleet kaikkia näitä tapoja ja paria eri sähköyhtiötäkin. Fakta kuitenkin on, että se osa, johon pääsemme vaikuttamaan, pienenee vuosi vuodelta ja on enää reilu kolmannes, kuten tämä kuva esittää. Kuvassa näkyy meidän kotimme energialaskun jakautuma sähkön siirron, veron ja myynnin kesken.
Sähkön siirto ja sähkövero merkitsivät meidän perheessämme viime vuonna jo kaksi-kolmannesta kokonaiskustannusksista.
Miten sitten näiden kustannuserien kehitys on tapahtunut viime vuosina. Jotta tarkastelu saisi oikean vertailupohjan, niin vertasin hintoja kulutukseen, euroa/kWh eli hintavertailu on varsin objektiivinen. Jos vuotta 2014 merkitään 100, niin kehitys viideltä vuodelta näyttää tällaiselta:
On selvää, että sähkönsiirto vie aina vaan suuremman osan. Valitettavasti emme kuluttajina ja sähkön käyttäjinä pääse kontrolloimaan siirtohinnan kehitystä. Ja verottajakin vie aina omansa, yleensä aina kasvavan osan.